B-tytöt kokivat vieraspeli tappion Turussa!

6.8.2015


B-tytöt kohtasivat Turussa TPS/2. Peli oli ennalta arvaten tasainen ja kovaotteinen, jossa kumpikaan joukkue ei antanut periksi. Harmi vain Pallo-Iirojen kannalta, että kotiinviemiseksi ei ollut yhtään pistettä vaan vastustaja vei voiton 2-0 (0-0).

Peliin lähdettiin hakemaan "muodon muutosta", olihan kaksi edellistä peliä ollut hieman tahmeaa suorittamista. Joukkueen esitys ensiminuuteilta lähtien osoittikin, että halu muutokseen on iso. Keskittyminen pallolliseen pelaamiseen ja kaksinkamppailuihin näytti kentän laidalle siltä mitä joukkue parhaimmillaan kykenee. Kun myös vastustaja oli hyvällä peli päällä, niin selkeät maalintekopaikat olivat molemmilla joukkueilla vähissä. Ensimmäinen jakso päättyikin tasalukemiin 0-0.

Toinen jaksoon joukkue lähti samalla aktiivisuudella ja pelin luonne pysyi tasaisena. Kun peliä oli käyty 62´ vastustaja sai keskialueella irtopallon ja laukaisi elämänsä kanuunan n. 35m maaliin. Olipa pommi! Pakko sanoa, upea maali! Tyttöjen työ kuitenkin jatkui, eikä periksi annettu, jokainen teki kaikkensa tasoituksen saamiseksi. Niin kuin sitten useasti käy, kun kovasti yrittää. Vastustaja saa pelin 69´ rangaistusalueen rajalta vapaapotkun ja hieman auringon valon johdostakin saa laitettua vaparin maaliin muurin ylitse. Näin tappio oli tosiasia. Kun tytöt jatkossa näyttävät osaamistaan samalla intensiteetillä, niin voittojakin tulee varmasti.

Erityinen kiitos ja kumarrus on vielä sanottava päätuomarille Mirjam Granströmille. Neljään vuoteen en ole kokenut ja nähnyt pelin luonteen huomioivaa tarkkaa tuomarityöskentelyä. Tuomari antoi pelata kovaa 1vs1 pelaamista, mutta niin, että selkeät virheet otettiin pois. Saivatpa molemmat joukkueet keltaisen kortinkin ja ihan aiheesta, mikä tyttöjen pelissä on hieman harvinaisempaa.

Päävalmentaja Matti Lehtonen