Jussi Aallon uran viimeinen kausi - miehen mietteitä menneestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta

19.3.2021

Jussi Aalto
Jussi Aalto

Kokenut maalitykki Jussi "Geru" Aalto palasi viimeiseksi kaudekseen vielä Pallo-Iiroihin. Mitä Aalto miettii urastaan, mistä ovat parhaat muistot tai mitä olisi voinut tehdä toisin? Jussi Aalto pohtii myös tulevaa kautta ja paljastaa ketä joukkueessa kannattaa seurata.

Voit katsoa Jussi Aallon videohaastattelun YouTube-kanavaltamme täältä.

- - -

Jussi "Geru" Aalto ei Raumalla esittelyjä kaipaa. 37-vuotias Aalto debytoi Pallo-Iirojen miesten edustusjoukkueessa vuonna 2003 ja heti ensimmäisellä kaudellaan edessä oli nousu Ykköseen. Vuonna 2005 Aalto siirtyi HJK:hon ja edessä oli pitkä ammattilaisura.

Pallo-Iiroihin juonikas maalintekijä ja pelinrakentaja palasi pitkältä kierrokseltaan kesken kauden 2017 raumalaisten hakiessa nousua takaisin Kolmoseen. Paluun jälkeen heti ensimmäisellä täydellä kaudella nousu tapahtuikin vuonna 2018.

Kaudet 2019 ja 2020 Aalto pelasi paikalliskilpailija FC Jazzin riveissä kun tiet erosivat Pallo-Iirojen kanssa. Kaudella 2019 "Geru" voitti Kakkosen lohko B:n maalikuninkuuden 12 osumallaan. Kuluvaksi kaudeksi, jonka Aalto kertoo olevan viimeinen urallaan, tuttu kasvo palasi kasvattajaseuraansa.

Nyt käynnissä on harjoituskauden loppusuora.

- Pikkuhiljaa kunto paranee ja aurinko paistaa. Hyvää kuuluu. Tietysti vähän vaikea harjoituskausi on ollut kun ei olla saatu pelata pelejä eikä pelata harjoituksissakaan, mutta tilanne taitaa olla sama kaikille. Ollaan aika kovaa menty ja nyt on edessä vielä loppurutistus.

- Harjoitukset ovat vaikuttaneet tosi hyviltä. Kaikki on hyvin suunniteltua ja kovaa on menty. Kroppa on joutunut aika koville. Se on tietysti hyvä juttu, että kroppa tottuu siihen ja varsinkin nuorille pelaajille niin tietävät mitä on tulossa. Saavat heti nuoresta iästä lähtien kunnon treenejä alle, kokenut Aalto lisää.

 

Nousut ja ensimmäiset liigamaalit ovat jääneet mieleen

Aallon pitkälle uralle mahtuu paljon pelejä Veikkausliigassa ja myös Ykkösessä. Seuroina Pallo-Iirojen lisäksi muun muassa HJK, FC TPS, Jaro, VPS ja KTP. Mitkä muistot uralta nousevat päällimmäisinä mieleen?

- Kyllä ne lähtevät sieltä vuodelta 2003 kun nousin Pallo-Iirojen edustukseen ja heti ensimmäisellä kaudella noustiin Ykköseen. Taitaa Andreasenin Janin noususauna olla vieläkin päällä, sitä juhlittiin kyllä kovasti, Aalto nauraa.

- Sitten tulee mieleen ensimmäinen maali Veikkausliigassa HJK:ssa. Ylipäätään pitkä liigaura.

Maalit ovat aina kulkeneet Jussi Aallon matkassa, oli hän pelannut sitten missä tahansa. Yksi kausi on kuitenkin ylitse muiden. Kotkassa verkko heilui häkellyttävään tahtiin vuonna 2014.

- Taisi olla 26 peliä ja 25 maalia. Mulle on alkukausi ollut aina tärkeä. Heti kun ensimmäisissä peleissä alkaa tulemaan maaleja niin nälkä kasvaa syödessä. Olen ahneempi ja itseluottamuksen kasvaessa uskaltaa kokeilla vähän erikoisemmistakin paikoista. Tietysti myös kun joukkue pelaa hyvin yhteen niin onnistumisia tulee myös yksilöille, Aalto summaa.

Pallo-Iiroistakin Aallolla on hyviä muistoja kauden 2003 jälkeen.

- Nousu vuonna 2018 oli mieleenpainuva. Kaksi kertaa olen pelannut Iirossa ja kaksi kertaa noustu. Ne oli pirun hyviä muistoja. Lisäksi oli hienoja ottelutapahtumia ja paljon ihmisiä katsomossa, vaikka pelasimme Kolmosessa. Oli hienoja otteluita pelata täyden katsomon edessä. Toivottavasti tänä vuonna tulee samanlainen meininki.

 

"Kiinnittäisin enemmän huomiota pieniin asioihin"

Aalto on tyytyväinen uraansa ja erityisesti siitä, että on saanut pelata pitkään ja nähdä erilaisia seuroja sekä ympäristöjä. Miehen puheissa vilisee eri suomalaiset futiskaupungit ja kokemukset niistä.

- Sain pelata pitkän uran Suomen huipulla. Olen siihen tyytyväinen. Nuorempana ajattelin, että olen lahjakas jalkapalloilija. Ehkä sen tekisin nyt toisin, että olisin keskittynyt huoltoon enemmän. Nukkuminen, ruoka ja huolto niin aika vähän niihin keskityin. Ne ovat tärkeitä asioita ja nykyään isommassa roolissa jalkapallossa kuin silloin.

- Varmasti olisi voinut tehdä vielä paremman uran, uskoisin niin. Pienissä asioissa olisi voinut olla huolellisempi. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen.

 

Isoveli Iiro Aalto näytti esimerkkiä

Jussi Aalto on tunnettu nimi raumalaisessa ja suomalaisessa jalkapallossa, mutta niin on myös isoveli Iiro Aalto. Vanhempi Aalto pelasi HJK:ssa pitkään, voitti suomenmestaruuden ja kolme kertaa Suomen Cupin. Ura päättyi kauden 2015 jälkeen myöskin kasvattajaseura Pallo-Iiroissa.

- Isoveli oli siinä vaiheessa suunnannäyttäjä ja esimerkki kun hän pääsi Veikkausliigaan ja Hakaan (kausi 2001). Pääsin silloin katsomaan niitä pelejä läheltä ja näkemään mitä se on Veikkausliigassa ja Suomen huipulla. Ja mitä siihen tarvitaan. Kyllä se auttoi varmasti, että rupesin haluamaan ja uskomaan, että voin pelata siellä joku päivä itsekin.

- Jotain pieniä vinkkejä on antanut jalkapalloilijan uralle, mutta ei mitään isompaa, Geru naurahtaa.

 

Aalto näkee, että Pallo-Iirot pystyy haastamaan

Tulevan kauden voimasuhteita Länsi-Suomen Kolmosen Lohko A:ssa on hyvin vaikeaa vielä vertailla. Osa joukkueista on päässyt harjoittelemaan, osa päässyt pelaamaan jopa harjoituspelejä ja osa ei ole pystynyt esimerkiksi kuluvana vuotena harjoittelemaan ollenkaan. Omaa tekemistä analysoidessa Aalto uskoo, että Iirot pystyy ensi kaudella haastamaan.

- Uskon, että joukkueena pystymme kyllä haastamaan. Pelaamme juoksuvoimaista peliä, pallo liikkuu ja taistellaan paljon. Uskon, että pystymme peleissä olemaan se kuka hallitsee palloa ja pystyy tempoa viemään.

Oma toiverooli joukkueessa on selkeä.

- Kyllä se siellä hyökkäyspäässä on. Saan olla käynnistämässä ja päättämässä hyökkäyksiä. Siellä vahvuuteni näen. Syöttöjä ja maaleja varmasti odotetaan. Toivottavasti joku nuori pelaaja sieltä nousisi ja tekisi paljon maaleja.

Kuka tällainen pelaaja voisi olla?

- Aaro Salosella vaikuttaisi olevan hyvä ja aika varma potkutekniikka. Aaro voisi olla sellainen, joka tekee maaleja ja myös syöttöjä hyökkäyspäässä. Hän tuli ensimmäisenä mieleen nuorista pojista.

Sopimusjulkaisun yhteydessä Jussi "Geru" Aalto kertoi, että kuluva kausi jäisi uran viimeiseksi. Saisiko mikään kääntämään miehen päätä? 20 maalin kausi?

- Unelmien lopetus uralle olisi paljon maaleja ja nousu Kakkoseen. Ei sitä koskaan tiedä miten kausi menee. Toivottavasti menee hyvin niin olisi mukavaa lopetella ura siihen.

- Sitten täytyisi faneilta ja valmentajalta kysellä mitä mieltä ne on, Aalto nauraa.

- Kyllä nyt ainakin tuntuu siltä, että tämä jää viimeiseksi, mutta katotaan miten kausi menee. Se vaikuttaa paljon, Jussi Aalto päättää.