Naisille helppo kotivoitto

1.8.2015


Pallo-Iirojen naiset jatkoivat voittojen tiellä kotiottelussa Turun Weikkojen kakkosta vastaan. Yhden pelaajan vajaalla Raumalle tullut vierailija oli täysin altavastaajana, ja Pallo-Iirot olisi voinut latoa rumatkin numerot taululle. Katri Juhola hääri tehokkaimmin kolmella maalilla, kun kotivoitto kirjattiin selvästi 4-0 (2-0). Näin Pallo-Iirot siirtyi ainakin hetkeksi lohkon kärkisijalle ennen TPV:tä ja Pyrkivää.

Ottelun sävel oli selvä alusta lähtien. Pallon hallinta oli luonnollisesti kotijoukkueelle, joka pelasi yhden pelaajan ylivoimalla. Maalipaikkoja oli runsaasti, mutta vain kahdesti pallo meni vastustajan verkkoon avausjaksolla. Kummastakin maalista vastasi Katri Juhola. Maalikehikkoa lähemmäs ei muissa tilanteissa palloa saatu.

Toisella jaksolla ylivoima vain kasvoi. Noora Tallilalle ei tullut koko jaksolla yhtään laukausta torjuttavaksi. Maalitilanteita ei vierailla toki ollut yhtään ensi jaksollakaan. Meri Huttunen lisäsi Pallo-Iirojen johdon 3-0:aan ja Katri Juhola viimeisteli toisella jaksolla vielä kerran täydentäen hattutemppunsa. Murhetta tuotti Selma Laaksosen loukkaantuminen ottelun lopussa. B-tytöillä on peli torstaina vieraissa Tepsin kakkosta vastaan, ja siinä ottelussa Selmaa tarvittaisiin.

Voitto nosti Pallo-Iirot siis sarjan kärkeen ennen TPV:tä, jolla on kierroksen ottelu vielä pelaamatta.