Hyökkääjä Mikko Jalkanen jatkaa Pallo-Iiroissa vuoden sopimuksella

6.1.2021

Mikko Jalkanen
(kuva: Sami Kivistö)
Mikko Jalkanen (kuva: Sami Kivistö)

Viime syksynä miesten edustusjoukkueeseen liittynyt Jalkanen esiintyi vakuuttavasti loppukauden otteluissa. Valmennus kaavailee vikkelälle laiturille isoa roolia myös tulevalle kaudelle.

Mikko Jalkaselle kausi 2021 on siis ensimmäinen kokonainen sinikeltaisten paidassa. 23 vuotta helmikuussa täyttävä TiPS-kasvatti siirtyi P-Iiroihin viime syyskuussa, kun tuotantotalouden opinnot toivat miehen Raumalle. Hän on pelannut aiemmin pääkaupunkiseudun seuroissa mm. HJK Klubi 04:ssä ja Kiffenissä. Kokemusta löytyy myös nuorten U16- ja U18-maajoukkueista.

-Olen tyytyväinen jatkosopimukseen. Minut otettiin täällä heti hyvin vastaan ja henkilökemiatkin ovat toimineet alusta asti. Uskon että pystyn vahvuuksillani antamaan joukkueelle vielä jotain uutta, kun pelit alkavat, Jalkanen sanoo.

Päävalmentaja Kimmo Hörkkö iloitsee myös sopimuksen syntymisestä ja näkee nopeajalkaisessa maalintekijässä potentiaalia vielä isompaankin ruutuun.

-Mikko on todella tärkeä palanen meidän hyökkäykseemme. Hieman tunnustelevan alun ja heikon pelituntuman jälkeen hän pääsi koko ajan paremmin mukaan kuvioihin. Viimeisissä otteluissa olikin jo selkeästi joukkueen tehokkain pelaaja, Hörkkö toteaa.

Seitsemässä pelaamassaan ottelussa syys-lokakuussa Jalkanen viimeisteli raumalaisille kaksi täysosumaa.

-Kyseessä on todella sähäkkä pelaaja, jolla on hyvät laukaukset ja keskitykset. Kykenee pelaamaan linjojen välissä, mutta pyrkii myös aktiivisesti tekemään juoksuja vastustajan puolustuslinjan selustaan, joten varsin monipuolinen ase saadaan hänestä ensi kaudeksi, valmentaja Hörkkö näkee.

Pallo-Iirojen miesten edustuksella on nyt koossa 19 pelaajasopimusta. Lähipäivinä on luvassa lisää sopimusuutisia!