Naisille kaksi tärkeää jatkosopimusta ensi kaudelle

17.11.2020


Naisten edustusjoukkue kiinnitti kaksi tärkeää pelaajaa ensi kaudeksi. Jenna Dahlberg ja Elli Helander allekirjoittivat ensi kauden kattavat sopimukset.

Kausi 2020 ehti juuri päättyä, mutta ajatukset ovat jo tulevassa. Naisten joukkue kiinnitti kaksi päättyneen kauden vakiokasvoa. Topparina pelaava Elli Helander aloittaa toisen kautensa naisten joukkueessa ja keskikenttäpelaaja Jenna Dahlberg jo kuudentensa. 2001 ja 2000-syntyneet pelaajat kasvoivat molemmat edustuspelaajaksi Iirojen B-tyttöjen joukkueessa, ikäluokkansa SM- sarjaa pelaten.

Jenna Dahlberg kuului kapteenistoon päättyneellä kaudella ja pelasi kaikki 17 peliä, tehden yhden maalin. Elli Helander puolestaan pelasi 12 peliä, ennenkuin polvivaivat keskeyttivät hienosti menneen debyyttikauden. Operaatioita ei kuitenkaan tarvittu ja kuntoutus on edennyt hyvin aikataulussa.

"On hienoa, että saimme sopimukset maaliin kahden todella tärkeän nuoren pelaajan kanssa. Kumpikin pelasi isoja minuutteja päättyneellä kaudella ja kuuluivat joukkueen luottopelaajiin. Tästä on hyvä aloittaa joukkueen kokoaminen ensi kauteen", totesi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula.

Päättynyt kausi oli kaikkine ottelusiirtoineen ja koronarajoitteineen todella pitkä ja raskas pelaajille. Nyt joukkue lepää ja palautuu vuodenvaihteeseen asti omatoisen harjoitusohjelman myötä. Joukkueharjoitukset alkavat heti tammikuun alussa.