Kausiyhteenveto: B-tytöt lähelle SM-sarjan mitalisijoja

19.11.2020


Pallo-Iirot YJ:n kausi B-tyttöjen SM-sarjassa sujui hienosti ja nyt on aika tehdä lyhyt katsaus päätyneen sesongin tapahtumiin valmentaja Iiro Koivula kanssa.

SM-sarjassa oli mukana 12 joukkuetta ja Pallo-Iirot YJ ylsi taulukossa lopulta kuudenneksi. Yhdessätoista ottelussa kertyi seitsemän voittoa ja neljä tappiota maalisuhteen ollessa 29-20. Sarjan kärkipäässä marginaalit olivat pienet ja lopulliset ratkaisut nähtiin aivan viime kierroksilla. Pronssi ja hopeakin olivat ulottuvilla.

-Joukkueen yhteishenki oli tiivis ja sitoutuminen tekemiseen jopa poikkeuksellisen vahvalla tasolla. Lähtökohtiin nähden kausi sujui mielestäni erittäin hyvin. Jopa mitalisijoillekin oli saumat, mutta harmittavan lähelle jäätiin, valmentaja Iiro Koivula summaa.

Hän korostaa että tänä vuonna ei oltu liiaksi yksilöiden varassa, vaan nimenomaan tasainen joukkue oli odotettua paremman menestyksen takana. Toki muutama huippulupauskin nousi hienosti esille.

Sofia Määttä iski seitsemässä ottelussa kuusi osumaa ja maalitykki jatkoi tehokkaana myös P-Iirojen naisissa Ykkösessä. Loppukaudesta Määttä siirtyi Ilvekseen debytoiden myös pääsarjatasolla Kansallisessa Liigassa. Valmentaja maintsee lisäksi kaksi muuta tyttömaajoukkeisiin ehdolla olevaa pelaajaa.

-Jasmin Ylikraka ja Jenna Koivisto ovat ikäluokassaan kovia tekijöitä. On hienoa huomata, että näistä pienemmistäkin seuroista nousee säännöllisesti tyttöjä kohti kansainvälisiä ympyröitä, Koivula sanoo.

Harrastajien lukumäärissä mitattuna Rauman seutu ja Satakunta jäävät monesti jälkeen suurempien kaupunkien seuroista. Siksi on haettava yhteistoimintamalleja, kuten Pallo-Iiroissakin on hyväksi havaittu. B-tyttöjen rinki koostui P-Iirojen, FC Rauman, MuSa:n ja EuPa:n yhteisjoukkueesta.

-Ensi kaudeksi tilanne kuitenkin hieman mutkistuu siltä osin, että porilainen MuSa on vetäytymässä yhteisjoukkueesta. Muuten katson kyllä luottavaisin mielin eteenpäin raumalaisen tyttö- ja naisfutkisen suhteen, Iiro Koivula toteaa.