B-tytöt päättivät kautensa vierasvoittoon

26.9.2020


Pallo-Iirojen B-tyttöjen yhteisjoukkue pelasi lauantaina viimeisen pelinsä tämän kauden SM- sarjassa. Kaarinan keskuskentän upealla nurmella pelattu ottelu TPS:a vastaan päättyi 0-3 (0-1) vierasvoittoon.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt enää nostamaan joukkuetta mitaleille. Sarjan tasaisesssa kärjessä sijoitus oli lopulta kuudes, pronssi jäi kahden pisteen päähän. Pisteitä kertyi 21 ja maaliero oli  29-20. Tehtyjen maalien määrä oli koko sarjassa mestari HJK:n kanssa suurin. Sofia Määttä jakoi kuudella osumalla maalipörssin kolmannen sijan.

Määttä teki myös lauantaina pelin ensimmäisen maalin 24. minuutilla. Ensimmäinen jakso oli kokolailla vieraitten hallintaa. TPS ei juuri päässyt Julia Aarnion vartioimaa maalia hätyyttelemään. Maalintekopaikkoja pystyttiin luomaan suuri määrä, mutta lähellä omaa maalia kotijoukkue puolusti hyvin ja uhrautuvasti. Ensimmäinen jakso päättyi 0-1.

Toisen jakson alussa Tepsillä oli noin kymmenen minuutin hallintajakso, kun vieraat antoivat hieman liikaa tilaa pelata. Maalia ei kuitenkaan syntynyt ja Iirot ottivat jälleen otteen pelitapahtumista. Tämän jälkeen painostus oli jälleen enemmän kotijoukkueen maalilla ja TPS ei enää saanut muutamaa vapaapotkua lukuunottamatta paikkoja päästä peliin mukaan. Jasmin Ylikraka lisäsi vierasjohdon 0-2:n kun peliä oli käyty 66 minuuttia. Tämän jälkeen vieraat suorittivat loputkin vaihtonsa ja vielä 86. minuutilla maalinedustilanteesta pallo meni TPS- puolustajan kautta maaliin ja loppunumerot 0-3 olivat valmiit.

"Sovittiin joukkueen kesken, että nyt pelataan ilman paineita hyvä viimeinen peli ja otetaan vielä kolme pistettä plakkariin. Kaikki  toteutui ja esitys oli vakuuttava. Tämä oli hieno nousujohteinen kausi ja loppujen lopuksi mitalikin oli täysin otettavissa, mutta nyt emme siihen pystyneet", kommentoi päävalmentaja Iiro Koivula. "Tämä oli koko valmentajaurani aikana sitoutunein ja tavoitteellisin joukkue, mitä minulla on ollut. Siitä kiitin pelaajia ottelun jälkeen. Haluan tässä myös kiittää muita toimijoita, joita ilman ei homma olisi toiminut, eli: Virve Pietilää, Rami Koivistoa ja Harri Määttää . Sekä Porin päässä Tomi Ruuhikorpea ja erityisesti Essi Helanderia, joka on tehnyt tyttöjen kanssa Porissa hienoa työtä", jatkoi Koivula.

Iirojen B- tytöillä on paikka myös kauden 2021 SM-karsinnassa, joka alkaa todennäköisesti taas tammikuun lopulla.

B-tyttöjen YJ-joukkue kiittää kannattajiaan kaudesta 2020!