B-tytöt palasivat voittokantaan

19.9.2020



Pallo-Iirojen B-tyttöjen YJ-joukkue kohtasi viimeisessä SM- sarjan kotiottelussaan EBK:n Espoosta. Toisen jakson myllytyksen jälkeen tulostaululla oli komeat 5-1 (1-1) voittolukemat.

Sofia Määttä oli täysin pitelemätön espoolaisten puolustukselle tehden neljä maalia viidestä. Iirot nousivat nyt väliaikaisesti neljännelle sijalle taulukossa ja vain pisteen päähän mitalista. Mutta kaikilla kilpailijoilla on vielä oma pelinsä pelaamatta ja silloin tilanne tulee taas muuttumaan.

Ensimmäinen jakso oli melko tasaista vääntöä kotijoukkueen pelatessa kovaan vastatuuleen. Kova tuuli teki 1. jaksolla pelaamisen vaikeaksi, mutta silti raumalaiset tekivät ensimmäisen maalin  11. minuutilla Määtän toimesta.

36 minuutin kohdalla EBK tuli tasoihin ja sen jälkeen  peli aaltoili puolin ja toisin. Vieraat saivat parhaat paikkansa nopeilla tilanteenvaihdoilla kun annettiin pitempi pallo kotijoukkueen linjan taakse. Mutta Iirojen puolustus, Janna Virtasen ja Helmi Perkauksen johdolla, selvittivät tilanteet hyvällä asenteella. Tauolle mentiin 1-1 tilanteessa.

Toinen jakso toi tuulen Iirojen selän taakse ja hallinta siirtyi melko totaalisesti kotijoukkueelle. Painostus alkoi tuottaa tulosta 64. minuutilla Määtän siirtäessä Iirot 2-1 johtoon. Sitten seurasi tuhoisat kolme minuuttia, jolloin Iirot tappoivat pelin täysin. Ensin Määttä 77. minuutilla siirsi raumalaiset 3-1 johtoon. Samalla minuutilla Aada Kylävainion hieno nousu ja viimeistely muutti numerot 4-1:n.Ja kruunuksi kaiken päälle Määttä teki vielä neljännen maalinsa, kun 80 minuuttia oli pelattu. Iirot suorittivat kaikki vaihtonsa toisella jaksolla ja näin tuoreita jalkoja riitti ottelun loppuun asti.

"Hieno nousu toisella jaksolla ja jälleen osoitus joukkueen henkisestä vahvuudesta. Ympärillä kuohuu, mutta tämä joukkue osoitti olevansa loppuun asti todellakin joukkue", kertoi päävalmentaja Iiro Koivula. "Sovitut asiat toteutuivat ja varsinkin toisen jakson peli oli taas tutun agressiivista ja tehokasta. Koko joukkue ansaitsee ison kiitoksen tästä esityksestä. Kaikki osoittivat tänään sen, että loppuun asti taistellaan joukkueena ja sitten katsotaan mihin se riittää", jatkoi Koivula.

B-tytöillä on jäljellä vielä yksi vierasottelu, kun lauantaina 26.9 matkataan Kaarinaan TPS/KaaPo yj:n vieraaksi. Lopullinen sijoitus ratkaistaan tässä pelissä.