Naisilla viimeinen kotiottelu ennen vieraskiertuetta

4.9.2020 klo 21:00


Naisten joukkue pelaa vielä lauantaina Äijänsuolla ennen vierasottelujen putkea: Joensuu- Rovaniemi- Oulu. Vieraaksi saapuu NJS Nurmijärveltä.

NJS on sarjataulukossa viisi pistettä Iiroja jäljessä, sijalla yhdeksän. Tehtyjä maaleja vierailla on sarjan vähiten, viisi kappaletta. Toisaalta päästettyjäkään ei ole montaa, vain yksitoista. Viime kaudella vieraat pelasivat samassa kakkosen lohkossa Iirottarien kanssa. NJS voitti lohkon, kotijoukkueen sijoittuessa toiseksi. Kummatkin voittivat omat karsintapelinsä ja nousivat täksi kaudeksi siis ykköseen. Keskinäiset ottelut menivät Nurmijärveläisille 0-3 ja 0-5.

Nyt ollaan kuitenkin aivan eri tilanteessa. Iirot on vahvistunut melko lailla viime kaudesta, ja vieraat taas ehkä hieman heikentyneet. Maalitykki  Oona Sevenius siirtyi Kansalliseen liigaan ja viime kaudella loistaneet amerikkalaispelaajat eivät ole enää rosterissa. Kuitenkin tiukka taisto on varmasti tulossa, kotijoukkueella saattaa olla motivaatioetu, sillä varmasti halutaan kuitata viime kauden rumat tappiot.

Päävalmentaja Iiro Koivulalla ainakin on positiivinen ongelma, sillä valittavissa ovat lähes kaikki pelaajat. B-tytöillä on toinen vapaa viikonloppu peräkkäin, joten kaikki ovat käytettävissä. Lisäksi Liiga- Ilveksestä on tulossa maalivahti Loviisa Helmisen lisäksi juuri U19-tyttömaajoukkueen leiritykseen valittu Noora Hämäläinen. Hämäläinen oli mukana myös vierasvoittossa Vaasan Sport- j:sta viimeistellen silloin yhden maalin 6-0 voitossa.

Pallo-Iirot - NJS kello 15.00 Äijänsuolla, tervetuloa!