Naisten kotiottelussa vastaan asettuu FC Sport-j

11.7.2020


Naisten joukkue pelaa jälleen lauantaina kotistadionillaan. Vastustajaksi saapuu Vaasan FC Sport-j.

Joukkueet olivat vastakkain sarjan avauskierroksella Vaasassa ja silloin Iirottaret iskivät taululle julmat 1-6 voittonumerot. Kesäkuun naisten ykkösen pelaajaksi valittu Sofia Määttä teki silloin kolme maalia ensimmäisessä naisten ykkösen pelissään.

Iirojen pelaajatilanne näyttää hyvältä. Pieniä vaivoja löytyy joiltakin pelaajilta, mutta sairastupa tyhjenee, sillä viime pelistä sivussa ollut Heta Lepistö palaa kokoonpanoon. Ja koko alkukauden loukkaantuneena ollut Laura Ketola tekee myös paluun kokoonpanoon. Maaliin tulee jälleen Loviisa Helminen Ilveksestä.

" Saimme viime kierroksella hyvän muistutuksen Turussa siitä, että edellisen pelin tuloksella ei ole mitään merkitystä kun kohdataan uudelleen. Tämä on kuitenkin jo sen verran kova sarja ettei kannata yhteenkään peliin lähteä takki auki. Emme tehneet sitä TuWea vastaan, emmekä tee sitä nytkään", kommentoi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula. "Lähtökohta on se, että haluamme hallita pallollista peliä ja sitä kautta myös säästää omia jalkojamme, koska myös Sport perustaa pelinsä nopeisiin tilanteenvaihtoihin. Kontrolloitua, maltillista pelaamista odotan ja sitä on myöskin painotettu tämän viikon harjoittelussa. Uskon myös siihen, että maalihanatkin jo aukeavat kahden "kuivan" pelin jälkeen", jatkoi Koivula.

 

Naisten ykkösen ottelu Pallo-Iirot - FC Sport-j lauantaina 11.7 kello 12:00 Äijänsuon stadionilla. Tervetuloa!