Naiset jatkoivat vakuuttavia otteitaan

25.6.2020






Naisten joukkue pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa keskiviikkona TuWea vastaan. Lopputulos 6-0 (3-0) ei jättänyt sijaa selittelyille.

Helteisessä kesäillassa pelattua ottelua oli saapunut seuraamaan peräti 184 katsojaa, mikä on todella iso määrä aikaisempaan verrattuna. "Yleisömäärä oli iso ja se on tosi hieno asia, koska olemme yrittäneet lisätä nais- ja tyttöjalkapailloilun näkyvyyttä ja suosiota. Ja kyllähän se on pelaajille ihan eri asia pelata oikean yleisön edessä, kuin tyhjille katsomoille", kommentoi Iirojen päävalmentaja Iiro Koivula.

Itse peli alkoi kotijoukkueen hallinnalla. TuWe ei ensimmäisellä jaksolla saanut aikaiseksi ainuttakaan maalipaikkaa. 9. minuutin kohdalla Katri Juhola siirsi Iirot 1-0 johtoon. Tästä ei kulunut kuin neljä minuuttia kun viime kauden maalikuningatar Jessica Kannosto teki vapaapotkusta kauden avausmaalinsa. 37. minuutin kohdalla Heta Lepistö lisäsi taukojohdoksi 3-0.

Toinen jakso alkoi ryminällä. Jo ensimmäisestä hyökkäyksestä, 46. minuutilla, Sofia Määttä muutti numeroiksi 4-0.  Jakso eteni tasaisemmissa merkeissä, ja peli aaltoili vauhdilla päästä päähän. Myös TuWe sai aikaan muutaman maalintekopaikan, mutta Loviisa Helminen piti maalinsa puhtaana loppuun asti. Ottelun loppupuolella numeroita kaunistelivat vielä Kannosto rankkarista 80. minuutilla ja Määttä myös toisella maalillaan 83. minuutin kohdalla. Näin loppunumeroiksi saatiin kotijoukkueen 6-0 voitto.

"Onhan tämä sarjan alku ollut hieno. Kaksi selkeää voittoa, jotka on oikeastaan molemmat ratkaistu jo ensimmäisellä jaksolla. Lyhyeen valmistautumisjaksoon nähden joukkueen peli on todella hyvässä mallissa", totesi Koivula, ja jatkoi "Valmennusurani aikana en ole koskaan ollut näin hienossa tilanteessa. Laadukkaita sopimuspelaajia on 18 ja B- tytöistä on nyt jo viisi debytoinut naisten ykkösessä. Ja lisää on tulossa varmaan jo sunnuntaina Vaasassa. Näin ei tarvitse ajaa joukkueen avainpelaajia loppuun ottelurasituksen takia, vaan on mahdollisuus kierrättää pelaajia, tason laskematta juuri ollenkaan. Hienoa on myös se, että maalintekijöitä löytyy nyt laajalta sektorilta. Nuorten esiinmarssin lisäksi, myös viime kauden tärkeät maalintekijät Kannosto ja Juhola ovat saaneet maalitilinsä auki".

Seuraavaksi Iirottaret matkustaa taas Vaasaan. Ensi Sunnuntaina on Elisa Stadionilla vastassa VIFK, joka on myös voittanut molemmat pelinsä.