Naisille toinen tappio

23.6.2015


Pallo-Iirojen naiset kärsivät toisen tappion putkeen kohdatessaan kotiottelussa Äijänsuolla Pyrkivän. Tehottomuudesta kärsivä joukkue ei onnistunut nytkään, sillä Pyrkivä voitti 0-2 (0-1). Pelillisesti kotijoukkue kuitenkin pelasi selvästi edellisiä kotiotteluja paremmin. Hyvä ja rauhallinen oli myös Pyrkivä, joka sai riittävän ajan keskikentällä ja oli syötöissään tarkka. Tarkemmalla vartioinnilla olisi kotijoukkue saattanut saada vastustajan paremmin kuriin.

Ottelun alku oli kotijoukkueelle hankala. Pyrkivä prässäsi tiukasti ylhäältä asti ja paketti oli puolustuspelissä tiivis. Kun kotijoukkueen vartiointipeli oli aavistuksen epätarkkaa ja myöhässä, pääsi vierasjoukkue melko vapaasti siirtelemään pitkiäkin syöttöketjuja.

Reilun vartin pelin jälkeen alkoi P-Iirotkin päästä peliin kiinni ja murtavat syötöt alkoivat osua kohdalleen. Neljästi päästiin jakson loppuaikana nokikkain maalivahdin kanssa, mutta maaliin asti pelivälinettä saatu. Pyrkivä sen sijaan iski sivuvaparista 36. minuutilla. Hanna Lehdonkivi osui takakulmaan tarkalla laukauksellaan. Näin tauolle lähdettiin 0-1 lukemissa.

Toiselle jaksolle lähdettäessä joukkueet eivät tehneet muutoksia ja pelikin pysyi samantyyppisenä. Vierailijat saivat riittävästi aikaa syöttelyyn, mutta nytkin kotijoukkue pystyi luomaan muutaman hyvän maalipaikan. 55. minuutilla lohkon maalitykki Ida Luotonen sai puolivahingossa lähietäisyydelle laukaisupaikan ja pallo pomppi vähän onnekkaastikin verkkoon vieden Pyrkivän jo 2-0 johtoon.

 

Pian takaiskun jälkeen tulleet Pallo-Iirojen kolme vaihtoa piristivät peliä ja painetta alkoi syntyä. Hyvistäkään paikoista ei palloa kuitenkaan maaliin saatu, osasyynä toki myös Asta Grönforsin mainio maalivahtipeli.

 

Vaikka Pyrkivä pelasi hyvän puolustus- ja keskikenttäpelin, olisi maalipaikkojen valossa kotijoukkueen pitänyt peli kääntää. Tosiasia kuitenkin on, että viisi 45-minuuttista joukkue on pelannut putkeen ilman maalia. Samalla kolmesta viimeisestä ottelusta on saatu vain yksi piste.