Tärkeät pisteet jaossa ennen juhannustaukoa

16.6.2015

Pallo-Iirot - Kraft 17.6.2015
Pallo-Iirot - Kraft 17.6.2015
Ottelun selostaa Pekka Wallenius ja kommentaattorina Antti Keskitalo
Ottelun selostaa Pekka Wallenius ja kommentaattorina Antti Keskitalo

Pallo-Iirot kohtaa keskiviikkona 17.6 klo 18.30 alkaen Kraftin Närpiöstä. Sarjaohjelman erikoisuutena Kraft pelaa nyt jo toisen kerran Äijänsuolla. Kauden avausottelu päättyi Juho Patolan kahdella maalilla Pallo-Iirojen 2-1 voittoon

Pallo-Iiroilla on edessään yksi ottelu ennen juhannustaukoa. Keskiviikkona vastaantuleva Kraft on tällä hetkellä sarjassa viimeisenä kerättyään 9:sta ottelusta 5 pistettä. Kraft on pelannut Pallo-Iiroihin verrattuna yhden ottelun vähemmän. Pallo-Iiroilla pisteitä on 10 kappaletta ja sijoitus tasaisessa Läntisessä lohkossa on 8.

Sarjaohjelman erikoisuus on, että Kraft tulee jo toistamiseen Äijänsuolle. Pallo-Iirot matkustaa Närpiöön vasta elokuun 9. päivä. Kauden avausottelu päättyi Pallo-Iirojen voittoon 2-1 lukemin. Kummankaan joukkueen peli ei ole avausottelun jälkeen ollut uomissaan. Pallo-Iirot on voittanut avausottelun jälkeen SalPa:n vieraissa ja MaPS:n Äijänsuolla. Kraft taas on onnistunut yhdeksässä ottelussa ottamaan vain yhden voiton niinikään MaPS:sta Mosedalin kentällä.

Vierailija Kraft on useasti aloittanut sarjan heikosti, mutta kesän edetessä joukkue on nostanut tasoaan. Tällä hetkellä Kraftin paras maalintekijä on vanha tuttu Mario Rac, joka on tehnyt 3 maalia kuluneella kaudella. Racin lisäksi kotijoukkueen on syytä kiinnittää huomiota isokokoiseen ja vahvaan hyökkääjään Jonas Granforsiin. Kraft puolustaa tiiviisti ja hakee mielellään tilanteita vastahyökkäyksistä.

Pallo-Iirojen peli on pikkuhiljaa parantunut, vaikka pisteitä ei missään nimessä ole kerääntynyt haluttuun tahtiin. Viime kierroksilla Pallo-Iirot tasasi pisteet KaaPo:n kanssa, hävisi niukasti Turussa ÅIFK:lle ja murskasi MaPS:n kotikentällä. Sarjakärki GrIFK:ta vastaan Pallo-Iirot laittoi pelillisesti hyvin kampoihin, mutta kotijoukkue oli Kauniaisissa lopulta parempi. Pallo-Iirojen valopilkkuna on ollut viime kierroksilla nuori maalivahti Panu Erama, joka pelasi kaksi nollapeliä ja oli GrIFK:ta vastaan Pallo-Iirojen paras pelaaja.

 

Odotuksissa ei ollut pelillisesti hyvää alkukautta, mutta pistesaalis silti pettymys

Pallo-Iirojen repalainen harjoituskausi lukuisien loukkaantumisten ja sairastelujen vuoksi ei luvannut pelillisesti hyvää alkukautta. Harjoituskaudella päästiin vain pariin otteeseen pelaamaan parhaalla miehistöllä eikä niin yksilö- kuin joukkuetasolla päästy valmistautumaan kauteen parhaalla mahdollisella tavalla.

- Alkukausi on ollut meidän osalta pettymys. Sen tiesimme, että ei varmasti pelata kauden alkaessa parasta futista, mutta pistemäärä on silti pettymys, päävalmentaja Pasi Lehtonen linjaa.

- Olemme menettäneet liikaa pisteitä henkilökohtaisten isojen virheiden vuoksi.

Läntiseen lohkoon tuli muutama uusi joukkue ja ennen kauden alkua eri joukkueiden iskukyvystä oli vain aavistuksia. Nyt kun jokainen joukkue on kertaalleen kohdattu ja sarjaa on 1/3 pelattu, niin onko Läntisen lohkon tasossa ollut yllätyksiä?

- Muiden joukkueiden osalta ei alkukausi ole hirveästi yllättänyt. Moni joukkue on satsannut voimakkaasti pelaajiin, esimerkkinä vaikka MuSa. Ehkä KaaPo:n positiiviset otteet alkukaudelta on ollut yllätys, Lehtonen miettii.

Positiivista on ollut, että loukkaantumisista huolimatta miltei jokaisella pelipaikalla on riittänyt kilpailua. Kraft-ottelusta on varmasti luvassa tiukka kamppailu kuten edellinen kohtaaminenkin oli. Pallo-Iirojen kannalta hyvä asia on myös ollut, että nuori maalivahti Panu Erama on tullut vahvasti sisään miesten peleihin.

- Panu on antanut meille mahdollisuuden voittaa pelejä viime otteluissa. Monella pelipaikalla on hyvää kilpailua. Keskiviikkona nähdäänkin varmasti muutama muutos GrIFK-ottelusta, Pasi Lehtonen päättää.

Pallo-Iiroilta varmasti on vielä poissa maalivahti Mikko Laaksonen ja mahdollisesti myös Vasile Marchis.

- - -

Ottelussa vieraana keskiviikkona Rauman Seudun Työttömät ry, jotka osallistuvat puoliajalla käytävään rangaistuspotkukilpailuun. Pallo-Iirot tuki yhdistyksen toimintaa lahjoittamalla 10 kpl kausikortteja.

Ottelu tulee suorana livelähetyksenä LSTV:sta. Ottelun selostaa Pekka Wallenius ja kommentaattorina Pallo-Iirojen entinen maalivahti ja nykyinen salibandyn liigapelaaja Antti Keskitalo.

Ottelusta myös liveseurantaa Twitterissä.

Tervetuloa, jalkapallo on parasta paikan päällä!