Topi Saarilehto - isähahmo

Topi Saarilehto

Saarilehto koki nousuja ja putoamisia

Pallo-Iirot täyttää tänä vuonna 85 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi "Yksi seura - monta tarinaa" - juttusarjassa haastattelemme taustavaikuttajia, entisiä pelaajia, vapaaehtoisia, seuralegendoja eli ihmisiä jotka tekevät Pallo-Iiroista meidän seuramme.

Alkuvuodesta 1984 Topi Saarilehto oli pienen pojan isä. Vuotta aikaisemmin syntynyt poika toi Saarilehdon elämään uudenlaista sisältöä. Jälkikasvu ei ollut ainoa uusi asia Topin elämässä, sillä samoihin aikoihin hänet ylipuhuttiin huoltajakurssille. Saatesanat olivat ”Ei siin pal mittä homma ol”. Topi Saarilehto tarttui haasteeseen ja suuntasi Vierumäelle huoltajakurssille, jonka veti silloinen maajoukkuehuoltaja Jaakko Lempinen. Saarilehto piti kurssista ja Lempinen osasi motivoida.

-     Silloin haaveilin isosta seurasta, jossa ei rahasta ole puutetta, Topi muistelee pilke silmäkulmassaan.

Topi Saarilehto aloitti huoltajana Rauman Pallossa vuonna 1984. Rauman Pallon ja Pallo-Iirojen yhdistyttyä Topi päätyi kakkosjoukkueen huoltajaksi. Kakkosjoukkueelle kausi oli raskas ja tappio seurasi toistaan.

-     Nekin hyvät pelaajat, jotka meillä oli, niin Pertti Lundell vei ykkösjoukkueeseen. Olihan se raskasta aikaa kun hävittiin jokainen matsi. Ei siinä paljon pinnarahoja tullut.

Lopulta kakkosjoukkue jouduttiin lopettamaan myös taloudellisista syistä. Saarilehtoa pyydettiin edustuksen huoltajaksi, mutta asiat eivät olleet niin yksinkertaisia. Vuosi vierähti ensin A-junioreiden huoltajana.

-     Aluksi mulla oli tällaisena suulaana persoonana vaikeuksia tulla Virtasen Hatin (Harri Virtanen, Pallo-Iirojen nykyinen kilpailupäällikkö) kanssa toimeen. Hati oli aika samanlainen persoona. Ajan kanssa tultiin kuitenkin yhteisymmärrykseen ja meistä tuli kaverit, Topi muistaa.

-     Olin silloin sanansaattajana, kuten yleensä, kun kyse oli negatiivisista asioista. Lopetimme kakkosjoukkueen toiminnan, koska meillä ei yksinkertaisesti ollut rahaa siihen. Yhtenä päivänä törmäsin harjoituskentällä Topiin, joka ei ollut kovin tyytyväinen päätökseen. Siinä mittailimme toisiamme katseillamme aivan tappituntumalla ja puupää kun olin, niin en siitä mihinkään väistänytkään. Lopulta pääsimme asioista sopuun, Hati Virtanen naurahtaa.

”Jos lupaudut niin sitoudut”

Vaikka nuorena miehenä saatesanat lupasivat huoltajan työstä helppoa ja kevyttä, niin kolmenkymmenen huoltajavuoden aikana Topi Saarilehto on nähnyt ja kokenut miltei kaiken mahdollisen nousuineen ja laskuineen. Amatöörijalkapallon haastavuus piilee siinä, että treenata ja pelata pitää tosissaan, mutta jalkapallon ohella elämässä vaikuttavat siviilityöt ja opiskelut. Sekä tietysti perhe-elämä.

-     Kyllä mulla oli monesti huono omatunto kun olin niin paljon poissa kotoa. Kysyinkin välillä lapsiltani, että tuntuuko ettei isä ole koskaan kotona, Pyynpään koulun vahtimestarina työskentelevä Saarilehto miettii.

Kolmenkymmenen vuoden aikana Saarilehdolla oli pääosa viikonlopuista kiinni ja moni arki-ilta myös varattuna jalkapallolle. Silloin kun muut viettivät vapaa-aikaansa mökeillä, niin Saarilehto oli pelireissuilla. Mikä on se joukkueurheilussa puoleensa vetävä voima?

-     Joukkueessa mukana oleminen on sopinut mulle aina. Pukukoppielämä oli vastapainoa muulle elämälle. Lisäksi voittojen ja myös tappioiden tuomat tunteet olivat ainutlaatuisia. Kun nousimme divariin tuntui taivaalliselta, mutta sitten putoamiset ottivat oikeasti todella koville.

-     En tee mitään puolivillaisesti, vaan homman pitää olla kontrollissa ja sun pitää olla täysillä mukana. Jos johonkin lupaudut, niin sitten sitoudut.

Tunnollinen huoltaja ja pukukopin värikkäimpiä persoonia

Topi Saarilehto tunnetaan puheliaana ja värikkäänä persoonana, mutta pukukopissa mies piti aina tiukkaa järjestystä. Topin pukukoppi oli aina siisti ja tavarat paikoillaan. Se oli yksi tapa osoittaa, että peleillä ja joukkueen tekemisellä on arvoa.

-     Treenejä varten olin yleensä paikalla tuntia ennen ja peleissä kaksikin tuntia ennen ottelun alkua. Pelejä varten pidin aina kopin siistinä niin, että jokaisella oli oma paikka, teippasin pelaajat ja kahvin oli oltava riittävän väkevää. Ja yksi asia, jonka sotkemista en sietänyt, oli mun huoltolaukku. Se oli pidettävä siistinä.

-     Tykkäsin myös tsempata jätkiä ja tarpeen vaatiessa kuuntelin mitä murheita heillä oli. Yleensä annoin pari iskua rintaan ja selkään tsemppaukseksi ennen peliä, Saarilehto kertoo.

Topin huollettavina on ollut vuosien aikana satoja pelaajia. Varmasti useimmille Saarilehdosta tulee mieleen tunnollinen huoltaja, mutta myös hauska seuramies ja isähahmo joukkueessa.

-     Huoltajana Topi osasi hommansa ja oli tarkka niissä asioissa. Persoonana huoleton huuliveikko, jonka juttuja ja naurua on kyllä ikävä. Meitä maalivahteja ehkä kohdeltiin vähän pehmeämmin, mutta kun pelihommista oli kyse, niin Topilta sai aina rehellisen vastauksen ilman mitään kaunisteluita. Itselle se tyyli ainakin toimi, Pallo-Iirojen entinen maalivahti ja nykyinen SalBa:n liigapelaaja Antti Keskitalo mainitsee.

-     Ja jos Topia nappaa, niin tervetuloa SalBa:an koska vaan, Keskitalo lisää hymyssä suin.

-     Topi on hauskimpia ukkoja, joita on olemassa. Välillä meni pelipalaverit piloille kun Topi innostui jauhamaan sinne väliin. Huoltajana yksinkertaisesti maailman paras, Pallo-Iirojen entinen pelaaja Tommi Suoknuuti mainitsee.

Pallo-Iirojen edustusjoukkueen monivuotinen luottopelaaja ja nykyinen valmentaja Sami Vahanto muistelee Topi Saarilehtoa lämmöllä.

-     Silloin kun pelasin niin en voinut kuvitella pukukoppia ilman Topia. Jos joskus oli vihainen, niin ihan syystä opetti nuoria poikia tavoille. Varsinkin jos joku alkoi luulemaan itsestään liikoja. Topilla on myös erittäin ronski huumorintaju. Joissain asioissa oli tosiaan jämpti ja hoiti huoltajan työt ja vähän enemmänkin. Pelaajia hemmoteltiin välillä pullakahveilla ja jäätelöillä.

-     Varusteet pelaajilla ja koppi muutenkin oli aina tip top – kunnossa, niillä resursseilla mitä Topille annettiin, Vahanto lisää.

Hyvän huoltajan anatomia

Hyvän huoltajan ominaisuuksia miettiessä Saarilehto hiljenee hetkeksi. Lähtökohta Saarilehdolla oli, että työ hoidetaan sitoutuneesti alusta loppuun. Sen lisäksi miehen puheesta kuulee aidon halun olla pelaajien tukena asiassa kuin asiassa. Useasti Saarilehto mainitsee, että olisi halunnut antaa vielä enemmän.

-     Kyllä mä olin valmis tekemään mitä tahansa. Välillä yritin hieroakin pelaajien lihaksia auki. Silti välillä mietin, että olisin halunnut antaa vieläkin enemmän. Seuralla ei ollut rahaa parhaisiin mahdollisiin varusteisiin eikä täysipäiväiseen huoltajaan. Copa Mundialit olisivat olleet valmiiksi plankattuina pelejä varten jos aikaa olisi ollut enemmän käytettävissä, Saarilehto mainitsee.

Huoltajan työ ei suinkaan pääty loppuvihellykseen tai harjoitusten päättymiseen, vaan työt vietiin kirjainmielisesti kotiin asti.

-     Treenien ja pelien jälkeen oli vuorossa pyykkivuoro. Vein joukkueen likaiset pelipaidat ja housut kotiin pestäväksi. Pesin ne kotona ja kiikutin puhtaina seuraaviin harjoituksiin. Muija tykkäsi. Toki seura tuki sitten pesukoneiden hankinnassa, ne kun ovat kulutustavaraa.

Kolmenkymmenen vuoden aikana huoltajana Saarilehto ehti näkeä monenlaista loukkaantumista kentällä. Yksi mieleen jäänyt tapaus oli Pallo-Iirojen nykyisen valmentajan Sami Vahannon paha loukkaantuminen takavuosilta.

-     Muistan tilanteen kun ”Pikkis” sai vähän osumaa sääriluuhunsa. Huusi kuin se olisi katkennut. Sanoin Vahannolle, että miksi huudat ihan turhaan kun mitään ei mennyt edes poikki. Myöhemmin kaudella Samilta meni pelissä käsiluu kokonaan katki. Sanoin, että nyt saat huutaa oikeasti. Ambulanssi keikka siitä tuli. Sinänsä katkenneiden luiden näkeminen ei tehnyt koskaan pahaa.

-     Työllistin Topia useamman kerran kolhujen vuoksi ja hoito pelasi aina loistavasti, Vahanto vastaa.

-     Pallo-Iiroissa pelannut Suoknuutin Tommi kysyi joskus, että mitä teen jos hänen henkitorvensa turpoaa umpeen johtuen pahasta pähkinäallergiasta. Uskoisin, että olisin tilanteesta selvinnyt. Onneksi ei tullut koskaan kuitenkaan kohdalle. Laitoin aina välillä sormia ja hartioita takaisin paikoilleen. Paniikkia tai pahaa oloa ei saa tulla, vaikka vähän loukkaantumisia sattuisikin kohdalle, Saarilehto kertoo.

Nykyjalkapalloilijat teknisempiä

Huoltajan roolissa on myös ollut näköalapaikka jalkapallon muutokseen yleisesti ja Raumalla. Ajat ovat muuttuneet 80- ja 90-luvuilta paljon. Vanhaan aikaan voittopelistä saadut bonukset jaettiin käteisellä bussissa takaisintulomatkalla ja monella oli kiire ”Raumanlinnaan” tuhlaamaan niitä. Silloin 150 markkaa kädessä nuorella pojalla oli iso raha.

-     Alkuaikoina oli päivärahat ja pinnarahat. Silloin saattoi saada puhtaana käteen voitetun ottelun jälkeen 150 markkaa. Jollain pelaajilla saattoi olla huomattaviakin henkilökohtaisia bonuksia sopimuksissaan. Monella oli pelin jälkeen kiire kapakoihin, Topi muistelee.

-     Tosin oli huoltajakin aina välillä huonovointinen pelireissuille lähdettäessä, mutta aina hoiti työnsä kuitenkin kunnialla. Onnekaskin oli kun ”aamulenkillä” Oulussa löysi maasta pari sataa markkaa, Sami Vahanto muistelee.

Peli on jonkin verran vuosien saatossa muuttunut, mutta se on pitkälti ollut valmentajasta kiinni. Takavuosina Saarilehdon mukaan mentiin pitkälti valmentajan ehdoilla eikä seuroilla ollut mitään tiettyä pelitapaa tai linjaa, jolla pyrittiin pelaamaan.

-     Tekniset pelaajat erottuivat silloin erityisen hyvin, koska peli oli paljon suoraviivaisempaa mitä nykyään. Treeneissä vedettiin takavuosina todella kovaa, sillä seurassa oli kova sisäinen kilpailu. Nykyinen hallisukupolvi on teknisempi mitä silloin, jokaisella on perustaidot hyvällä tasolla.

-     Huoltajana en kuitenkaan koskaan puuttunut valmennukseen, Topi linjaa.

Mökkiviikonloput, TaKopo ja lapsenlapset

Tänä päivänä Topin elämää täyttävät töiden lisäksi lapsenlapset. Saarilehdon kahdella lapsella on kummallakin jälkikasvua ja he ovat tiiviisti osa Topin elämää. Ne viikonloput, jotka menivät pelireissuilla kolmenkymmenen vuoden aikana, vietetään nyt tiiviisti mökkeilemällä. Jalkapalloa Saarilehto ei kuitenkaan ole jättänyt kokonaan.

-     Kaikissa edustusjoukkueen kotiotteluissa pyrin käymään ja vierasotteluissakin, jos ovat lähellä, vuosi sitten Pallo-Iirojen huoltajan tehtävistä poisjäänyt Saarilehto linjaa.

-     Sen haluan myös sanoa, että valmentaja
Hannu Touru ei ollut syy mun poisjäämisen, vaikka niin lehdissäkin kirjoiteltiin. Äitini kuoli aikaisemmin syksyllä ja olin vaan väsynyt. Silloin pyydettiin, että jos olisin huoltajana vain kotiotteluissa, mutta se ei sovi tyyliini. Joko tehdään kunnolla tai ei ollenkaan.

Joukkueurheilun vetovoima on porukassa tekeminen, yhteiset hetket ja jaetut kokemukset. Vaikka Saarilehto ei enää ole mukana valaisemassa Pallo-Iirojen pukukoppia, niin samanlaista henkeä hän löytää kaveriporukan koripallojoukkueesta, Tarvonsaaren Koripojista.

-     Tämä porukka on mulle henkireikä. Pelaillaan keskenämme ja saunassa parannetaan maailmaa. Meillä on oma kerhotila jäsenille, jossa on monet illat istuttu ja naurettu.

Haastattelun aikana Saarilehto mainitsee niin monta pelaajaa ja persoonaa matkan varrelta enemmän ja vähemmän lämmöllä muistaen. Se kiitollisuus ja arvostus yhdessä matkaa tehneiden kanssa kulminoituu seuraavasti.

-     Oli vaan helvetin hienoa auttaa niitä jätkiä, Topi tiivistää.

Entä tulevaisuus? Vieläkö Topi Saarilehto voidaan nähdä Pallo-Iirojen penkin takana tsemppaamassa pelaajia?

-     Katsotaan sitten kun olen eläkkeellä, Topi sanoo ja nauraa makeasti.