Pallo-Iirot haastamaan nimivahvaa ÅIFK:ta

29.5.2015

ÅIFK - Pallo-Iirot 31.5 klo 18.30
ÅIFK - Pallo-Iirot 31.5 klo 18.30

Pallo-Iirot pelaa sunnuntaina 31.5 kl 18.30 ÅIFK:ta vastaan Turussa. Kumpikin joukkue on aloittanut kautensa ailahdellen

Vastustaja ÅIFK on ehdottomasti Läntisen lohkon nimekkäimmistä joukkueista. ÅIFK on Veikkausliigassa pelaavan FC Interin yhteistyöseura ja joukkueessa nähdään vahvistuksia FC Interistä. Joukkueen vahvuuteen FC interistä siirtyi muun muassa monivuotiset Veikkausliiga-pelaajat Severi Paajanen ja Ville Nikkari. Kokemusta ylimmältä sarjatasolta löytyy myös Demba Camaralta, Joni Vuoriselta ja Leroy Malukalta.

ÅIFK:n kausi ei ole kuitenkaan lähtenyt odotetusti liikkeelle, sillä joukkue on kerännyt kuudesta ottelusta seitsemän pistettä. Voitot ÅIFK on hakenut Maskusta ja kotikentällä Kraftista. Viime kierroksella SalPa onnistui kaatamaan ÅIFK:n 4-1 lukemin. ÅIFK:n pelaamisessa on ollut paljon samaa mitä vierasjoukkue Pallo-Iirojen - omiin on mennyt liian monta osumaa, mutta vastapainoksi verkko on soinut toisessakin päässä. ÅIFK:lta peräti yhdeksän miestä on avannut maalitilinsä. Paras maalintekijä tällä hetkellä on Nicolas Manzo kolmella osumalla.

Pallo-Iirojen kausi on myös lähtenyt ailahdellen liikkeelle. Positiivisia merkkejä nähtiin 5-1 vierasvoitossa SalPaa vastaan, mutta heti perään kotikentällä ESC oli parempi 3-2 lukemin. Viime kierroksen teemana oli tilkitä oma maali ja Pallo-Iirot onnistuikin jättämään KaaPo:n nollille. Hyökkäyspeli ei kuitenkaan kärsinyt tästä ja nollasta maalista huolimatta Pallo-Iirot sai luotua lukuisia maalitilanteita.

 

"Mielestäni sarjaohjelma on hyvä" 

Pallo-Iirot pelaa sunnuntaina toukokuun viimeisen ottelunsa. Toukokuun aikana Pallo-Iirot pelaa seitsemän peliä. Kun mukaan laskee huhtikuun lopussa pelatun kauden avausottelun, niin reilun kuukauden aikana pelejä tulee yhteensä kahdeksan kappaletta. Kesä- ja heinäkuussa otteluita tulee yhteensä seitsemän kappaletta. Kesäkuussa Pallo-Iiroilla on vain kolme ottelua, joten sunnuntain ottelun jälkeen pelitahti kevenee selkeästi.

Valtaosa Kakkosen pelaajista on amatööripelaajia, jotka opiskelevat tai käyvät pelaamisen ohella töissä samaan aikaan. Harjoituksia ja pelejä on kohtuullisen paljon, joten kesä- ja heinäkuussa myös pelaajilla on mahdollisuus pitää vapaata.

- Mielestäni sarjaohjelma on hyvä, pystymme harjoittelemaan riittävästi, Pallo-Iirojen päävalmentaja Pasi Lehtonen linjaa.

Pallo-Iirojen pallotaituri Nico Rinne on samoilla linjoilla.

- Onhan se kiva päästä vähän nauttimaankin kesäviikonlopuista. Kai se on hyvä juttu seesteistä perhe-elämää viettävillekin, että voi lähteä mamman kanssa vähän lomamatkalle, Nico kuittaa.

 

Normaalien rutiinien kautta haastamaan ÅIFK:ta

Pallo-Iirojen alkukausi on ailahdellut, mutta suunta on selkeästi parempaan. Peruspelaaminen on parantunut pikkuhiljaa jokatasolla.

- Peruspelaamisemme taso nousee kokoajan. Liikumme, syötämme, kamppailemme ja otamme pallon haltuun kokoajan paremmin. Jokaisen pelin osa-alueella on toki kehitettävää, mutta suunta on ehdottomasti oikea. Pitää vain olla ahkera ja kärsivällinen, tulos kyllä seuraa perästä, Lehtonen summaa.

Yläkentän alusta Turussa on keinonurmea ja kenttä tunnetusti melko ahdas. Otetaanko asia jotenkin huomioon valmistautumisessa?

- Ei oteta. Valmistaudumme normaalisti otteluun.

 

Vasile Marchis nauttii pelaamisesta

Pallo-Iirojen puolustuksen johtohahmo Vasile Marchis palasi polvivamman jälkeen kentälle. Pelaamattomuus ei hirveästi "Vasun" otteissa ole näkynyt ja miehen pelkkä läsnäolo on saanut Iirojen alakerran rauhoittumaan. Mikä on 43-vuotiaan Marchiksen salaisuus?

- Niin kauan kuin futis on kivaa ja treenaaminen on helppoa, niin minä jatkan. En katso peiliä tai mitä passissa lukee syntymävuoden kohdalla, Vasu naurahtaa. 

- Se on kiva jos läsnäoloni helpottaa joukkuetta ja meidän peliä. Yhtä kauan kuin en hidasta peliä ja kaverit viihtyy mun huumorin parissa, niin kauan "Keep on!". On mukava pelata, vaikka fiilis ei ole paras mahdollinen kun joukkueen taso heittelee liikaa ja vähän polvikin vielä vaivaa.

Tunnetusti Vasile Marchis on aina joukkueen kovakuntoisimpia pelaajia ja miehen vartalo on kuin kreikkalainen veistos. Yli 40-vuotiaana pelaaminen edellyttääkin, että omasta työvälineestä eli kehosta pitää huolta. Mikä on Vasu salaisuutesi?

- En tiedä kuin omasta kunnostani, mutta en anna periksi nuorille. Salaisuus on yksinkertainen - se on työ, Vasu päättää.

- - -

Pallo-Iiroilta varmasti sunnuntaina sivussa ovat maalivahdit Mikko Laaksonen ja  Panu Erama sekä puolustaja Iiro Aalto. Myös Konsta Siivosen pelaaminen on epävarmaa.

Ottelusta liveseurantaa klo 18.30 alkaen täältä.