Naisille jälleen voitto

19.5.2015

Pallo-IIrot - ÅIFK 3-0
Pallo-IIrot - ÅIFK 3-0

P-Iirojen naisten joukkue jatkoi puhdasta tiliään naisten kakkosessa. Vastassa oli ÅIFK Turusta, ja ottelu Äijänsuolla päättyi toisen jakson maaleilla kotivoittoon 3-0 (0-0). Edellisten otteluiden tapaan P-Iiroilla oli vaikeuksia pallollisen pelaamisen kanssa. Niinpä pienet muutokset pelitapaan toiselle jaksolle lähdettäessä tuottivat voiton samoin kuin vierasottelussa Nokialla. Tehopelaajana hääri jälleen Selma Laaksonen, joka pyssytti tehot 2+1.

 

Avausjaksolla P-Iiroilla oli kauden aikaisempien pelien tapaan vaikeuksia pallollisessa pelissä. Harhasyöttöjen määrä oli liian suuri ja paljon energiaa kului riistopelaamiseen. Samalla maalitilanteiden luominen pallollisen pelin kautta tuotti vaikeuksia. Niinpä tauolle lähdettiin maalittomissa tasalukemissa. Turkulaiset eivät toki pystyneet pahasti kotijoukkuetta uhkaamaan maalipaikkojen muodossa, mutta myös P-Iirojen paikat olivat vähissä.

 

Toiselle jaksolle peliin tulivat Orieka Hope ja Joy Okwodua. Tuoreilla jaloilla he pystyivät ruokkimaan taitavaa kärkipelaajaa Selma Laaksosta. Avausmaalia jouduttiin odottamaan vain neljä minuuttia. Joy vapautti Selman laidalta, hän keskitti komeasti ja Hope puski yläkulmaan johtomaalin. 69. minuutilla Hope vapautti puolestaan Selman läpi ja hän viimeisteli 2-0. Ottelun loppuhetkillä kulmurin jälkitilanteesta Meri Huttunen ampui ja Selma Laaksonen viimeisteli läheltä toisen maalinsa.

 

Vaikkei pallollinen peli vieläkään sujunut halutulla tavalla ja toisella jaksolla jouduttiin yksinkertaistamaan hyökkäyksiä, oli myös positiivista. Puolustuspeli saatiin pienin muutoksin parempaan muottiin ja tietysti toisen jakson tehokkuus oli hyvää. Selma Laaksosen tehot ilahduttivat erityisesti. Kahdessa pelaamassaan naisten ottelussa hän on viimeistellyt neljä osumaa ja syöttänyt kolme. Seuraavaa ottelua ennen P-Iiroilla on kaksi viikkoa aikaa hioa pallollista peliään kuntoon. B-tytöt puolestaan pelaavat piirisarjaa torstaina Äijänsuolla ja sunnuntaina ykköstä Helsingissä.