Naiset voitolla sarjakärkeen

14.5.2015


Pallo-Iirojen naisten joukkue ei pelannut parhaalla tasollaan, mutta otti silti arvokkaan vierasvoiton Nokialta. Kotijoukkue sinnitteli vielä avausjakson mukana, mutta toisella jaksolla raumalaiset karkasivat 1-5 (1-1) voittoon. Pääarkkitehtina hääri B-tyttöjen kärjestä naisiin mukaan tullut Selma Laaksonen tehoilla 2+2. Voitto tiesi myös sitä, että Pallo-Iirot siirtyi sarjan kärkeen ainoana puhtaan pelin joukkueena ilman pistemenetyksiä.

Vieraiden alku Nokialla oli hyvä. Jo viidennellä minuutilla rakennettiin oikealta hyvä hyökkäys Annika Lundgrenin ja Essi kautta. Selma Laaksonen pääsi läpiajoon, harhautti maalivahdin ja sijoitti varmasti johtomaalin. Kotijoukkue tasoitti tälle kaudelle tyypillisesti kulmurin jälkitilanteesta 37. minuutilla. Tavallaan tasoituksessa kostautui joukkuepelaamisessa avauskierroksilla puolustuspelissä näkynyt kollektiivisuuden puute. Ongelmat ennakoinnissa ja havainnoinnissa aiheuttivat ongelmia puolkustuspelin lisäksi myös hyökkäysten rakenteluun, joka oli väkinäistä myös Nokialla.

Toisella jaksolla peli ratkesi kohtuullisen nopeasti. 52. minuutilla Orieka Hopea rikottiin rankkarialueella, mistä tuomitus rankkarin sijoitti Katri Rajala varmasti sisään. Viisi minuuttia myöhemmin Selma Laaksonen ajoi hyvin laidalta sisään ja ampui 3-1 johtomaalin. Lopulliset niitit tulivat loppuminuuteilla, kun ensin 86.minuutilla Selma Laaksonen prässäsi hyvin saaden irtopallon Hopelle, joka viimeisteli 4-1 ja minuuttia myöhemmin sama kaksikko pelasi Joy Okwoduan tyhjälle maalille viimeistelemään 5-1 maalin.

 

Mitenkään mairittelevan hyvää Pallo-Iirojen peli ei ollut. Positiivista on kuitenkin se, että leveä materiaali mahdollistaa vaihtojen kautta riittävän tehokkaan pelaamisen. Nytkään voitto ei toisella jaksolla ollut uhattuna.