Perjantai-illan huumaa Äijänsuolla

6.5.2015

Pallo-Iirot - KaaPo perjantaina 8.5 klo 18.30 Äijänsuolla
Pallo-Iirot - KaaPo perjantaina 8.5 klo 18.30 Äijänsuolla

Pallo-Iirot kohtaa perjantaina sarjanousija KaaPon Äijänsuolla. Harjoituskaudella KaaPo oli vaikea vastustaja Pallo-Iiroille

Kaarinan Pojat nousi viime kauden päätteeksi Kakkoseen ja voitti myös Regions Cupin. Sarjanousija on aloittanut kautensa pirteästi sillä kahden ottelun jälkeen KaaPo on vielä tappioita. Kotikentällään KaaPo kohtasi ensin SalPan (0-0) ja viime kierroksella KaaPo onnistui voittamaan nimivahvan ÅIFK:n Teppo Hopsun ja Rami Ojanperän maaleilla 2-1. Perjantaina KaaPolla on edesään ensimmäinen vierasottelu Pallo-Iiroja vastaan.

Pallo-Iirot aloitti kautensa 2-1 kotivoitolla Kraftista kun kapteeni Patola osui kaksi kertaa tolppien väliin. Aivan uomissaan Pallo-Iirojen peli ei vielä ole ollut repalaisen huhtikuun jälkeen ja viime sunnuntaina BK-46 oli kotikentällään Pallo-Iiroja vahvempi 4-2 lukemin.

Harjoituskaudella Pallo-Iirot ja KaaPo kohtasivat kaksi kertaa. Raumalla KaaPo oli parempi 3-0 lukemin ja Kaarinassa päädyttiin 2-2 tasalukemiin. Pallo-Iirot pelasi molemmissa otteluissa nuorekkaalla kokoonpanolla.

KaaPon kokoonpanossa on myös raumalaisille hyvin tuttu pelaaja kun Pallo-Iirojen kasvatti ja viime kauden joukkueessa puolustanut Arttu Mäki-Arvela siirtyi kuluvaksi kaudeksi Kaarinaan.

 

Rapalalla lääkkeet KaaPo:n voittamiseksi

Harjoituskaudella KaaPo pelasi hyvää joukkuepeliä ja puolusti tiiviisti. Erityisen hyvin KaaPo onnistui Pallo-Iiroja vastaan prässipelissään. Keskikentän kaivurilta, Aake Rapalalta löytyy vastaus miten mahdolliseen kovaan prässiin pitää vastata.

- KaaPo piti nousijajoukkueeksi yllättävän hyvin palloa maassa. Talviharjoitteluhallissa pelatussa harjoitusottelussa KaaPo myös prässäsi korkealta mikä teki meidän pelinrakentelun vaikeaksi silloin. Hirveän tarkkaa kuvaa en joukkueesta saanut, mutta korkealta ja kovaa prässäsivät, Aake niputtaa.

BK-46 prässäsi myös vahvasti sunnuntaina ja Pallo-Iirojen pelinrakentelu takkusi. Millä keinoin kotikentällä päästään prässin alta pois?

- Hyvällä pallollisella pelillä. Meidän pitää olla huolellisempia ja pelata sitä kautta itsemme prässin alta pois. Kovalla asenteella pitää lähteä otteluun, Rapala linjaa.

- Tulemme olemaan ottelussa perjantaina rohkeampia ja aktiivisempia mitä viime sunnuntaina BK-46:ta vastaan. KaaPo on yritteliäs joukkue, mutta on kaadettavissa hyväll työnteolla ja hyvällä pallollisella pelaamisella, päävalmentaja Lehtonen on samoilla linjoilla.

 

Tasaisuus tähtäimessä

Pallo-Iirojen edustusjoukkueessa kaudella 2013 ensimmäistä kertaa pelannut 20-vuotias Rapala murtautui vakiokokoonpanoon ryminällä viime kaudella. 24 ottelussa pelannut ja jokaisessa avauksessa ollut keskikentän pohjalla viihtyvä Rapala odottaa kuitenkin itseltään tasaisempaa kautta.

- Tällä kaudella henkilökohtaisena tavoitteenani on pelata tasaisempaa ja pallovarmempaa peliä. Helpot virheet ehdottomasti pois.

Viime kaudella molemmilla jaloilla laukova Rapala osui kolmesti maalipuiden väliin.

- Viime kauden maalimäärää lähden haastamaan. Sillä ei ole väliä miten se pallo sinne tiensä löytää kunhan menee maalinperukoille, Aake vastaa kysymykseen mihin päin maalia pallo on mukavinta toimittaa.

Ottelu suorana lähetyksenä LSTV:sta

Perjantain ottelu tulee suorana lähetyksenä osoitteesta www.ls24.fi/live. Ottelun selostuksessa on jälleen legendojen havinaa sillä ottelun selostaa Pekka Wallenius ja kommentaattorina Kari "Ketsi" Ketola. Ottelun katsominen on ilmaista.

Tämän lisäksi Pallo-Iirojen live-tili Twitterissä tarjoaa reaaliaikaista seurantaa täältä.

- - -

Pallo-Iiroilla varmasti poissa kokoonpanosta perjantaina on Vasile Marchis ja maalivahti Iiro Koski.

Tervetuloa!