B-tytöille piste Kaarinasta

4.5.2015



Pallo-Iirojen B-tytöt vierailivat sunnuntaina Kaarinassa ikäluokkansa ykkösen ottelussa. Keväinen taisto päättyi maalittomaan tasapeliin melko tasaisen väännön jälkeen. Voittoa lähdettiin vieraista hakemaan, mutta maalijyvä oli kateissa toisen kerran peräkkäin. Tappioton sarja joukkueella jatkui, mikä oli tietysti positiivista.

Avausottelun seitsemän maalin jälkeen maalinteko on ollut tytöille vaikeata. Kaarinassakin olisi voittomaali hyvinkin voitu tehdä, mutta hyökkäyksien loppuunvieminen tuntuu tällä hetkellä vaikealta. Toisaalta puolustuspeli on ollut uomissaan koko ajan, eikä kauden kolmessa ottelussa ole päästetty vielä maaliakaan omaan verkkoon.

Seuraava koitos joukkueella on viikonvaihteessa, kun kova Tampereen Ilveksen kakkosjoukkue tulee Äijänsuolla vastaan. Naiset puolestaan avaavat vieraskautensa Turussa sunnuntaina Weikkoja vastaan.