Pallo-Iirot lähtee haastamaan BK-46:ta Karjaalle

30.4.2015

BK-46 - Pallo-Iirot sunnuntaina 3.5 klo 16
BK-46 - Pallo-Iirot sunnuntaina 3.5 klo 16

Viime kaudella vielä Eteläisessä lohkossa pelannut BK-46 kuului lohkon kärkijoukkueisiin. Luvassa on kova kamppailu pisteistä

Pallo-Iirojen sarjakausi jatkuu sunnuntaina 3.5 klo 16 BK-46:n vieraana Karjaalla. Molemmat joukkueet ottivat avauskierroksella 2-1 kotivoiton tehden voittomaalin viimeisellä kympillä, Pallo-Iirot Kraftista ja BK-46 Musan Salamasta.

BK-46 pelasi viime kaudella vielä Eteläisessä lohkossa ja kuului sen kärkijoukkueisiin. Täksi kaudeksi BK-46:ssa vaihtui puolet avauskokoonpanon pelaajista, mutta lähtijät onnistuttiin paikkaamaan hyvin. Joukkueeseen tulivat muun muassa viime kaudella Ykköstä Viikingeissä pelanneet Seferin veljekset sekä ulkomailta tulleet Elbashan Kabashi ja Jean Silva. Näiden lisäksi BK-46 kotiutti EIF:stä Lucas Mondinon, Mathias Astradan ja maalivahti Tuomas Kariken.

BK-46 tulee varmasti olemaan myös Läntisen lohkon kärkijoukkueita.

Pallo-Iiroilta ja BK-46:lta löytyy yhteistä historiaa. Kaudella 2011 joukkueet pelasivat viimeksi samassa lohkossa. Viimeisin kohtaaminen on elokuulta 2011, jolloin BK-46 voitti Karjaan keskuskentällä Pallo-Iirot 3-0 lukemin.

Mikko Valtasella ei ole kovin tarkkaa kuvaa vastustajan iskukyvystä

Usealle Pallo-Iirojen pelaajalle BK-46 on vastustajana melko vieras. Pallo-Iirojen keskikentän pelinrakentajalle Mikko Valtasella ei ole kovin tarkkaa kuvaa minkälainen sunnuntain tuleva vastustaja on.

- Pakko myöntää, että ei ainakaan itsellä ole juuri minkäänlaista käsitystä vastustajasta, mutta lohkon kärkipäähän heitä on ennustettu ja taitavia yksilöitä on kuulemma paljon. Ihan meille sopiva vastustaja siis, 21-vuotias Valtanen miettii.

Päävalmentaja Pasi Lehtonen on samoilla linjoilla.

- BK-46 on täynnä hyviä yksilöitä. Kuusi ylintä pelaajaa on tämän sarjan ehdotonta eliittiä, joille ei saa antaa yhtään aikaa ja tilaa, Lehtonen painottaa.

Avausottelusta jäi parannettavaa

Pallo-Iirojen kauden avausottelu päättyi kotivoittoon, mutta pelistä jäi paljon parannettavaa. Ajoittain peli pyöri hienosti ja syöttökuviot olivat näyttäviä, mutta tasaisuus puuttui otteista. Palloa pystyttiin kontrolloimaan vain ajottain ja toki vierasjoukkuekin pelasi hyvän pelin. Vastustaja Kraft pääsi erikoistilanteillaan maalintekoon sekä useampaan vaaralliseen maalintekopaikkaan. Kolme pistettä on kuitenkin tärkein asia pelistä ja haastavaa sunnuntain peliä ajatellen on hyvä asia, että parantaa pitää monella tasolla.

- Vähän nihkeet fiilikset jäi kauden avausottelusta kun peli oli mitä oli, mutta kyllä voittoon pitää olla tyytyväinen, Valtanen kertaa.

Mikko Valtanen pelasi hieman flunssaisena ja otettiin vaihtoon toisen puoliajan alkupuolella. Kuluvaa kautta ajatellen Valtasella on selkeä käsitys oman pelaamisen kehityskohteista.

- Tarvitsen tehoja ja tasaisuutta. Niitä on vähän viime kausilta puuttunut. Pääsen hyvin palloille vastustajan linjojen välissä, mutta ne tilanteet pitäisi pystyä vielä paremmin muuttamaan vaarallisiksi maalintekotilanteiksi.

- - - -

Pallo-Iiroilta varmasti on poissa kokoonpanosta toppari Vasile Marchis. Marchis treenaa jo osittain joukkueen mukana ja hänen tilannettaan katsotaan viikottain. Ottelu alkaa klo 16 Karjaan keskuskentällä ja luvassa on liveseurantaa täältä. Kokoonpanot julkaistaan lauantain aikana.