B-tytöille nihkeä tasapeli

23.4.2015


B-tyttöjen ykkösdivisioona jatkui P-Iirojen osalta kotiottelulla Turun Palloseuran kakkosta vastaan. Viimevuotiseen tapaan turkulaiset olivat fyysisellä pelillään vaikea vastustaja.

Nihkeä taistelu päättyi lopulta maalittomaan tasapeliin. Jos positiivista hakee, niin puolustuslinja oli vahva, eikä vieläkään tehty omaan päähän yhtään. Negatiivista sen sijaan oli hyökkäyspelin arkuus ja valtava määrä harhasyöttöjä.

Ottelun alku oli kotijoukkueelta hyvä ja ensimmäinen kulmuri saatiin jo ensimmäisellä minuutilla. Jostakin syystä Tepsiä vastaan pelaaminen on kuitenkin ollut vaikeata. Liekö joukkue sitten jännittänyt vai mistä oli kysymys, mutta jollakin tavalla pallo näytti jalassa polttavan. Ajoitukset olivat välillä hukassa myös puolustuspelissä, mutta maalitilanteita TPS sai ensi jaksolla vain yhden.

 

Toinen jakso oli kotijoukkueelta jo huomattavasti parempi. Ajoittain tilanteita hallittiin selvästikin, mutta ratkaisutilanteissa tarkkuutta ja röyhkeyttä ei ollut tarpeeksi. Lopulta tilanteitakaan ei ollut kovin monta. Vieraisjoukkue ei toisella jaksolla saanut yhtään kunnon hyökkäystä, kotijoukkue sentään muutaman hyvänkin maalipaikan. Kaiken kaikkiaan P-Iiroilla maalipaikkoja oli 4-5, vastustajalla yksi.

 

Seuraavan ottelunsa raumalaiset pelaavat Kaarinassa toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina. Nyt sunnuntaina naiset puolestaan aloittavat sarjansa Ylöjärven Ilvestä vastaan klo 15.00.