TPK nuorekkaita Iiroja vahvempi

21.3.2015


Pallo-Iirojen lauantaisesta harjoitusottelusta TPK:ta vastaan ei muodostunut ikimuistoista spektaakkelia kotiyleisölle. Turun Kolmosessa pelaava vierasjoukkue paini Äijänsuolta ansaitun 1–0 (0–0) -vierasvoiton.

Ehkä tulevaisuudessa tulos on toisenlainen, sillä Pallo-Iirojen kokoonpano pursusi nuorta energiaa ja potentiaalia. Keskiviikkona FC Jazzia vastaan edustusjoukkueen paidassa debytoineet Leevi Ahonen, Santeri Matomäki ja Eetu Kumpulainen pelasivat nyt avauskokoonpanossa. Edustuksen ringistä harjoitelleista A- ja B-ikäisistä aloituksessa pelasivat lisäksi Severi Kankkunen ja Aleksi Toivonen.

– Tämä peli palveli samalla myös tulevia kausia, Pallo-Iirojen päävalmentaja Pasi Lehtonen totesi.

Matiselle tuli mieleen harmaa maanantai
 

Muuten Lehtonen oli harvasanainen, eikä ottelussa juuri kommentoitavaa ollutkaan. Lehtonen heitti aloituspalaverissa pöytään faktan, jonka mukaan 65-prosenttisesti kaksinkamppailut voittava joukkue voittaa myös jalkapallo-ottelun.

Tähän suuntaan kävi myös Raumalla. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sen paremmin TPK alkoi kääntää kaksinkamppailuja itselleen ja varasti sen myötä selkeästi myös pallonhallinnan. Toisella puoliajalla vierailija onnistui tukahduttamaan Iirojen pelinrakentelun vielä ensimmäistäkin jaksoa paremmin. 

– Kaikki kunnia vastustajalle, mutta jäin silti kaipaamaan meiltä aloitteellisuutta ja pallosta huolehtimista. Kyllä siitä täytyy pitää huoli kuin omasta lapsesta, Iirojen kakkosvalmentaja Sami Vahanto pohdiskeli.

– Tästä tuli mieleen harmaa maanantai. Ensin heräämisen jälkeen kuppi haaleaa kahvia ja sen jälkeen pari tuntia kuntopyörää maksimivastuksella. Se on aika raakaa runnomista, huoltopäällikkö Janne Matinen filosofoi.

Voittomaalin vierailijat runnoivat kulmapotkusta. Joukkueen vasemmalle puolustajalle Arttu Lehtoselle osui ilo survoa pallo ruuhkan keskeltä maaliin. TPK:lla oli varaa tuhlata ensimmäisellä jaksolla rangaistuspotkukin. Iirojen parhaat tilanteet syntyivät vasta loppuhetkillä, kun Kristian Gustafsson ja Aleksi Toivonen latasivat nopeaan tahtiin pallon kahdesti TPK:n maalikehikoihin.

– Meille hyvä harjoitusottelu ja päätös treenijaksolle, vaikka Iiroilla ei ihan ykköskokoonpano ollutkaan jalkeilla. Meidän pallonliikutteluun olin erityisen tyytyväinen, tuumaili TPK:n valmentaja Jarmo Sundin.

Kunto kesti, kamppailuissa tekemistä

 

Iirojen nuoriso-osastolle ottelu tarjosi tappiosta huolimatta arvokkaita peliminuutteja ja kokemusta miesten peleistä. Miinuspuolelle meni tappion lisäksi se, että vasempana puolustaja aloittanut Jussi Jokinen joutui jättämään pelin kesken flunssaisen olotilan takia ja polvivaivanen Aake Rapala jo ennen avausvihellystä.

– Tässä ja Jazz-pelissä huomasi, että tilanteet tulevat nopeammin. Fyysisesti en ehkä vielä väännöissä pärjännyt, mutta vastaavasti nopeudessa pysyin mukana. Ja kunto kesti pelit ihan hyvin, 15-vuotias Leevi Ahonen mietiskeli.

Ottelun jälkeen pelaajat hyökkäsivät nopeasti pukukopissa paitsi Miika Pertolan esikoisen syntymän kunniaksi leivotun kakun kimppuun myös kiinni palautusjuomapulloihin. Osa pelaajista urakoi myös sunnuntaina, kun Pallo-Iirot matkustaa Kaarinan Poikien vieraaksi.