Toisen puoliajan musta hetki käänsi pelin FC Jazzille

18.3.2015


Ykkösessä pelaava FC Jazz kaatoi Satakunnan Valiosarjan mittelössä Pallo-Iirot lukemin 4-1 (1-0). Lukuisten poissaolojen johdosta jälleen debyyttejä nuorille, joista Santeri Matomäki teki Iirojen ainokaisen.

Valmennusjohdolla riitti jälleen tekemistä iskukykyisen joukkueen kasaamisen kanssa. Jo viime viikonlopun Masku-pelissä Iiroja riivannut flunssaepidemiä jatkoi jylläämistään ennen tämänpäiväistä ottelua. Eilisten harjoitusten päätteeksi tippui jälleen muutama pelaaja sairasvuoteelle, joten täydennystä miehistöön haettiin A- ja B-junioreista. Ensimmäistä peliään pelannut Leevi Ahonen nousi tällä kertaa avaukseen keskikentän pohjalle.

Vastoinkäymisistä huolimatta Pallo-Iirot lähti hakemaan ottelusta hyvää harjoitusta tulevaa kautta silmällä pitäen. Ottelun iso kuva oli odotetusti se, että kotijoukkue FC Jazz pitää palloa enemmän Iirojen pitäessä pakan tiiviinä pyrkien pakottamaan porilaiset laidoille.

Ensimmäinen jakso oli kaiken kaikkiaan hyvin tasainen ja kummallakaan joukkueella ei aivan huippupaikkoja ollut. Jazz onnistui kuitenkin kertaalleen maalinteossa. Dodo Kouassille aukesi keskikentällä kunniakuja, jonka mies käytti hyväkseen vapauttaen Juho Kemppisen maalintekoon.

Kolme maalia kolmeen minuuttiin

Toinen jakso alkoi melko samalla kaavalla Jazzin jauhaessa palloa alakerrassaan ja Iirojen puolustaessa tiiviisti keskustaa. Pallo-Iirot sai tasoitusosuman hienon hyökkäyksen päätteeksi. Porilaisten ryhmitys sahattiin silpuksi muutamalla syötöllä ja hetkeä aiemmin kentälle tullut Santeri Matomäki survoi maalinedustalta Juho Patolan lähettämän keskityksen.

Vieraiden momentum hiipui kuitenkin seuraavan kahden minuutin aikana. Ensin Saloum Faalin lähettämän keskityksen purku epäonnistuu ja Berat Grabovci iskee kärppänä irtopallon maaliin. Vain silmänräpäys myöhemmin pallo viedään pilkulle. Eetu Setänen hyppäsi pomppupalloon tullen aavistuksen tilanteessa Ilkka Santahuhdan selkään. Santahuhta löi kokeneena kehäkettuna tilanteessa hieman amerikanlisää peliin ja Petri Viljanen tuomitsi rangaistuspotkun. Mikko Laaksonen torjui jälleen pilkun, mutta irtopalloon ehti ensimmäisenä Santahuhta iskien pallon maaliin.

Pelin käytännössä ratkettua Iirot vaihtaa kentälle lisää nuoriso-osastoa Roope Virtasen sekä Eetu Kumpulaisen muodossa. Ottelun edetessä kohti loppua kotijoukkue iskee vielä kerran. Faal karkaa läpiajoon harhauttaen Laaksosen ja siirtää pallon tyhjiin.

Seuraavan kerran Iirot pelaa lauantaina Äijänsuolla, kun vieraaksi saapuu TPK Turusta. Nähtäväksi jää saadaanko sairastuvalta lisää helpotusta pelaajapulaan.