Iirot kaatui Maskun vieraana

14.3.2015


Maskun Palloseura kaatoi tänään aiemmin miesten edustusjoukkueen selvin 3-0 (1-0)-luvuin. Niklas Myllykangas, Oskari Runola ja Juuso Snicker pelasivat ensimmäiset minuuttinsa miesten peleissä.

Pallo-Iirot lähti aamupäivän otteluun pakon sanelemana kapealla rosterilla. Pelipäivän aamuna tuli vielä viimeinen jobinposti, kun Mikko Valtasen orastava flunssa eskaloitui kuumeeksi. Valmennusjohto otti mukaan B-ikäiset Oskari Runolan, Juuso Snickerin sekä suoraan avaukseen nousseen Niklas Myllykankaan.

Kotijoukkue Masku hallitsi alkuminuutit näennäisesti palloa, mutta joutui pääsääntöisesti kierrättämään palloa alakerrassa ja keskialueella. Iirojen peli oli lähes koko avausjakson hermostunutta ja pallovarmuus loisti poissaolollaan. Masku saikin vaarallisimmat tilanteensa vieraiden syöttöhasseista.

Reilun kahdenkympin jälkeen Masku pääsi koittamaan johtoon siirtymistä rangaistuspotkusta. Maalivahti Mikko Laaksonen liimasi kuitenkin tyylikkäästi yrityksen ja taistoa jatkettiin maaleitta.

36. minuutilla harhasyötön jälkeen kotijoukkue siirtyy 1-0 -johtoon Niklas Harjulan maalilla. Näissä lukemissa siirryttiin tauolle.

Masku rokottaa heti toisen jakson alkuun

Toista puoliaikaa ei neljää minuuttia kauempaa ehditty pelata, kun Jeremias Kaari kiersi Laaksosen ja siirsi pallon tyhjään maaliin. Iirot sai vaikeasta päivästä huolimatta luotua muutaman puolittaisen paikan, mutta maali jäi tekemättä. Ajoittaisista hyvistä hetkistä huolimatta Masku otti erävoiton toisestakin jaksosta niin pelillisesti kuin tuloksellisesti. Jari Oksanen iski vielä 85 minuutin kohdalla loppulukemat 3-0.

Masku oli tällä kertaa selvästi parempi joukkue ja ansaitsi voittonsa. Ottelun positiivista antia oli B-junioreiden debyytit sekä useamman hyvän torjunnan ottanut maalivahti Laaksonen

Seuraavan kerran Pallo-Iirot pelaa jo keskiviikkona Porissa FC Jazzin tullessa vastaan. Tuolloin toivon mukaan sairaslistalta saadaan takaisin pelaajia ja otteluun päästään leveämmällä kokoonpanolla.