Pallo-Iiroille 4-0 tappio FC Interille

27.2.2015

FC Inter - Pallo-Iirot 27.2.2015
FC Inter - Pallo-Iirot 27.2.2015

Lukemista huolimatta Pallo-Iiroilta ryhdikäs esitys. Etenkin keskikentän kolmikko sai valmennusjohdolta kehuja.

Pallo-Iirot lähti tosissaan haastamaan Veikkausliigassa pelaavaa FC Interiä harjoitusottelussa Javenture Areenalla perjantaina. Ensimmäisellä puoliajalla Pallo-Iirot sai pidettyä paketin erittäin tiiviinä eikä Inter päässyt juurikaan paikoille. Vierasjoukkueen parhaat paikat syntyi testimies Ukwuomalle, mutta Niklas Kuusion syötöstä puolittain läpi päässyt Ukwuoma laukoi niukasti tolpan ohi. Ensimmäiseen varttiin Iirot sai parhaat paikkansa kun keskikentällä pirteästi pelannut Mikko Valtanen järjesti Ukwuomalle maalipaikan. Interin maalilla hyvin pelannut Lehtovaara torjui kuitenkin varmasti.

Ottelun edetessä kotijoukkue Inter alkoi vahvemmin hallitsemaan palloa ja loikin muutaman maalipaikan. Laidalta hyviä nousuja tehnyt Henri Lehtonen oli alati vaarallinen kahden maalin tehneen Vahid Hambon lisäksi. Lopulta 39 minuutin kohdalla Hambo sai pallon kuudentoista sisään ja laukoi suoraan volleysta komeasti takanurkkaan. Maalin jälkeen Iirot sai lisäenergiaa ja sai luotua hyvää painetta Interin maalille. Puoliajalle mentiin kuitenkin 1-0 lukemissa.

"Pelattiin reilu tunti ryhdikkäästi"

Lukemista huolimatta Pallo-Iirojen ei tarvitse hävetä esitystään. Omaa aluetta puolustettiin tiiviisti ja sovituissa asioissa pysyttiin. Inter oli odotetun vahva kuten liigajoukkueen pitääkin olla. Pallo-Iirojen energia ei kuitenkaan riittänyt koko peliä Interiä vastaan.

Inter riisti palloja ja iski vastaiskuista - ensin Guy Gnabouyuo 64 minuutin kohdalla läpijuoksusta ja Mika Ojala 69 minuutin kohdalla Vahid Hambon väkevästä alustuksesta. Loppunumerot 4-0 viimeisteli tänään kentän parhaimmistoon kuulunut Hambo.

- Reilu tunti oli meiltä hyvää peliä. Haastettiin ja pidettiin palloa. Sitten vähän väsähdettiin ja heti näkyi ero kun vastassa oli liigajengi. Virheistä rokotettiin armotta, valmentaja Sami Vahanto linjasi.

Joukkueen onnistujista Vahanto nosti erityisesti esiin keskikentän kolmikon.

- Keskikentän kolmikko Rapala, Siivonen ja Valtanen pelasivat erittäin hyvin. Jaksoivat hyvin vääntää liigapelaajia vastaan. Hyvä muistaa, että Siivonen esimerkiksi pelasi vielä viime kaudella B- ja A-junioreissa. Ennakkoluuloton esitys häneltä. 

Ukwuoma oli pirteä

Stanley Ukwuoma oli raikkaalla jalalla pelissä. Miehellä siunaantui muun muassa Valtasen ja Kuusion toimesta muutama hyvä maalipaikka, mutta mies ei pystynyt tänään palloa verkkoon asti toimittamaan. Valmennusjohto oli kuitenkin tyytyväinen näkemäänsä. Ukwuoman kanssa neuvotellaan ensi viikolla.

- Haluaisin pelata Pallo-Iiroissa ja olla lähellä perhettäni. Minulla oli viimeksi hauskaa kun pelasin täällä, Ukwuoma kommentoi.

Valokuvaaja Joonas Salon ottamat kuvat ottelusta täältä>>

Ottelun maalikooste nähtävissä puolestaan täältä>>

Pallo-Iirot vaihtaa koko avauskokoonpanonsa MuSaa vastaan

Pallo-Iirojen harjoitusottelut jatkuvat heti huomenna Porissa Musan Salamaa vastaan klo 13. Koko avauskokoonpano vaihtuu huomenna ja tänään mukana olleista vain muutama pelaaja on mukana Porissa. 

MuSa ottelun avauskokoonpano julkaistaan lauantaiaamulla.