Onnistuuko Pallo-Iirot murskaamaan FC Hakan Cup-unelman?

5.3.2015 klo 18:15

Pallo-Iirot - FC Haka perjantaina 6.3.2015
Pallo-Iirot - FC Haka perjantaina 6.3.2015

Pallo-Iirot kohtaa Suomen Cupin kolmannella kierroksella FC Hakan Äijänsuon stadionilla. Pallo-Iirojen kasvatti ja FC Hakassa 214 ottelua pelannut Tommi Torkkeli odottaa hienoa futisiltaa

Suomen Cup viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhliaan. Suomen Cupin alkulähteet löytyvät Valkeakoskelta, joten finaali pelataan tänä vuonna FC Hakan kotikentällä. Vierailija FC Haka haluaa varmasti edetä Cupissa päätyyn asti, jotta pääsisi kotiyleisönsä edessä pelaamaan finaalia.

FC Haka on yhdessä HJK:n kanssa kaikkien aikojen menestynein joukkue Suomen Cupissa voittaen sen peräti 12 kertaa. Tulevalla kaudella YKkösessä pelaavalla FC Hakalla ja Pallo-Iiroilla löytyy paljon yhtäläisyyksiä. Kumpikin on perustettu 1930-luvun alussa tehdaskaupunkeihin ja Pallo-Iirojen kasvatteja on pelannut useampia Hakassa. Muun muassa Jussi ja Iiro Aalto, Jukka Rantala sekä erityisesti Tommi Torkkeli, joka pelasi Hakassa miltei kymmenen vuotta. Torkkeli voitti Hakassa neljä Suomen mestaruutta ja kaksi Suomen Cupia.

Valkeakoski on todellinen futiskaupunki

FC Hakan kotikaupunki Valkeakoski on todellinen jalkapallokaupunki. Valkeakoski on esimerkiksi Raumaa puolet pienempi, mutta jalkapallon parista kaupungilla on pitkät perinteet niin menestyksen kuin laadukkaan juniorityön saralla. Tommi Torkkeli muistelee Suomen Cupin olleen Valkeakoskella suuressa arvossa.

- Suomen Cupia tosissaan arvostetaan Valkeakoskella. Siellä on ollut perinteenä, että mikäli Haka pelaa pääkaupunkiseudulla finaalissa, niin Valkeakoskelta lähtee paikalle Cup-juna täynnä kannattajia. Muutenhan Valkeakoskella ei henkilöjunat liiku.

- Tulin pelaamaan armeijan jälkeen FC Hakaan vuonna 1997. Seura oli pudonnut juuri edeltävänä vuonna liigasta divariin. Ensimmäisellä kaudella Hakassa voitimme divarijoukkueena Keith Armstrongin valmennuksessa Suomen Cupin ja nousimme myös takaisin liigaan. Taisimme hävitä kauden aikana vain yhden ottelun, Torkkeli muistelee.

- Jokapuolella Suomen Cupia ei arvosteta niin paljon, mutta sitä kautta on myös mahdollisuus päästä europeleihin.

Pallo-Iirot lähtee haastamaan FC Hakaa

Yksi osa Cupien viehätystä on, että pienillä seuroilla on mahdollisuus yllättää suurempiaan kun jatkopaikka on kiinni yhdestä ottelusta. FC Hakalla on varmasti halu edetä Suomen Cupissa mahdollisimman pitkälle, mutta niin on myös kotijoukkueella. Pallo-Iirot on harjoituskaudella voittanut muun muassa Ykkösessä pelaavan TPS:n ja pelillisesti laittanut kampoihin liigajoukkue FC Interille. Päävalmentaja Lehtosen mukaan Pallo-Iirot lähtee peliin altavastaajana, mutta harjoituskausi on osoittanut, että joukkue pystyy haastamaan kenet vaan.

- Odottavin mielin ollaan. On hienoa päästä pelaamaan taas ammattilaisjoukkuetta vastaan. TPS ja Inter - pelit osoittivat, että pystymme pelillisesti haastamaan Ykkösen ja Veikkausliigan joukkueita. Tämä osoittaa, että joukkueen rakennus on aikataulussa ja harjoituskausi on mennyt hyvin.

- Toki pelitasomme on vaihdellut liian paljon harjoituskauden aikana. Hyvänä päivänä olemme pystyneet haastamaan kovia joukkueita ja sitten taas olemme pelanneet muutaman heikomman ottelun. Tasaisuus on kehitettävä asia, Lehtonen muistuttaa.

Luvassa hieno futisilta

Yksi varmoista kevään merkeistä on jalkapallokauden alkaminen. Pallo-Iirojen sarjakausi alkaa reilun kuukauden päästä, mutta ensimmäinen tosipeli pelataan siis jo perjantaina. Stadionin iltavalaistuksessa pelattava Suomen Cupin ottelu kahden perinteikkään tehdaskaupungin joukkueen välillä tulee olemaan hieno avaus futiskaudelle.

- Vastassa on menestynyt suomalainen huippujoukkue ja Cup-tunnelma kannattaa muutenkin kokea. Ottelu ei pääty tasan, Pasi Lehtonen kertoo syitä saapua paikan päälle perjantaina.

Entä perjantaina peliä paikan päälle katsomaan saapuva Tommi Torkkeli, kumpaa joukkuetta kannatat perjantaina? Kasvattajaseuraa vai pitkään uralla edustamaasi FC Hakaa?

- Tottakai toivon, että Pallo-Iirot voittaa. Helpolla Pallo-Iirot ei kyllä tule pääsemään eikä Haka varmasti tule Raumalle peruuttelemaan. Pallo-Iirotkin pelaa Lehtosen johdolla rohkeaa ja pelaavaa futista, joten varmasti tulossa hieno futisilta.

--

Pallo-Iiroilta varmasti on poissa Suomen Cupissa jo Pallo-Iirot2 - joukkueessa TamU-K:ta vastaan pelanneet ja näin edustuskelvottomat Väinö Lehtonen, Aleksi Toivonen, Konsta Siivonen, Severi Kankkunen ja Panu Erama. Lisäksi sairastuvalla ovat Nico Rinne ja Vasile Marchis. Kimmo Hörkkö vahvistaa Pallo-Iiroja perjantaina, joten valmennuksella on yksi lisävaihtoehto joukkueessa.

Avauskokoonpano katsotaan terveystilanteen mukaan ja se julkaistaan perjantaina aamupäivällä.

Ottelun voittaja etenee Suomen Cupin neljännelle kierrokselle ja vastustaja tulee Ogeli (4. divisioona) - Töölön Taisto (3. divisioona) otteluparin voittajasta.

Ottelu alkaa klo 18 ja paikan päällä myydään uusia Pallo-Iirot kannattajahuiveja 7 euron hintaan.

Liput:

Aikuiset 10€

Opiskelijat, eläkeläiset ja lapset 5€.

Lapset alle 6v ilmaiseksi.

Lisäksi Länsi-Suomen etukortilla saat lipun 5€ hintaan. Lipun voit hakea Länsi-Suomen Susivuoren toimipisteestä.

Kausikorttilaiset: Voit noutaa lippusi Äijänsuon stadionin lipunmyyntipisteestä nimeäsi vastaan. Jos sinulla on useampi kausikortti niin saat vastaavan määrän lippuja.

Tervetuloa!