ÅIFK otti revanssin Pallo-Iiroista

24.1.2015

ÅIFK voittoon runsasmaalisessa ottelussa.
ÅIFK voittoon runsasmaalisessa ottelussa.

Harjoitusottelu ÅIFK:n ja Pallo-Iirojen välillä päättyi runsasmaalisesti 7-4 (1-2).

Joulukuun 21.päivä Pallo-Iirot voitti ÅIFK:n talviharjoitteluhallissa 5-0. Joulukuisesta ÅIFK:sta ei ollut tänään jäljellä enää muuta kuin nimi, sillä viime ottelusta ÅIFK oli vaihtanut yhtä miestä vaille koko kokoonpanon. Vastassa olikin täysin eri joukkue.

Kotijoukkue aloitti erittäin vahvasti ja peli pyöri ensimmäisillä minuuteilla vahvasti Pallo-Iirojen puoliskolla. Viiden minuutin jälkeen pallo löytyikin maalivahti Iiro Kosken selän takaa. Alkushokista toivuttua Iirot sai organisoitua rivinsä ja sai painettua pelin jatkuvasti ÅIFK:n maalille. 

Tänään pirteäsi pelannut Juho Patola toi kymmenen minuutin kohdalla Mikko Valtasen hienosta läpisyötöstä Pallo-Iirot tasoihin. Pelin edetessä kumpikin sai luotua maalipaikkoja, mutta puolen tunnin kohdalla Antti Horjanheimon loistavasta keskityksestä Aake Rapala laittoi päänsä väliin ja peli oli vieraille 1-2.

Toisella puoliajalla Pallo-Iirojen pelaajien jalkoja alkoi painaa selkeästi. ÅIFK lisäsi liikettä pykälän tai kaksi ja teki tarvittavat maalit tullen tasoihin ja ohi. Ottelun lopussa Pallo-Iirot kavensi Juho Torkkelin amerikanmällillä 25 metristä ja Kristian Gustafsson pelasi Mikko Valtasen läpi vielä viime minuuteilla. 

Pallo-Iirojen musta hetki sattui reiluun kymmeneen minuuttiin vastustajan laittaessa pallon neljä kertaa rysään.

Takana kolmen viikon rankka treenijakso

Päävalmentaja Pasi Lehtonen ei ollut luonnollisesti tyytyväinen tulokseen. 

- Ei pidä ymmärtää väärin. Olen tyytyväinen, että joukkue toteutti harjoiteltuja asioita esimerkiksi pelinavaamisen suhteen.Tulokseen ei tietysti voi olla tyytyväinen, mutta meillä on takana kolmen viikon rankka treenijakso. Jo ensimmäisen puoliajan lopulla pelaajien liike alkoi hiipumaan. Toisella puoliajalla etäisyydet alkoivat pelaajien välillä kasvaa  ja vastustaja pääsi tekemään helppoja maaleja.

- Tottakai reagoimme ja muokkaamme peliämme mikäli jokin asia ei toimi. En silti ole huolissani, koska vedimme rankan treenin vielä 21 tuntia ennen peliä. Ihan ymmärrettävää, että se tuntui pelaajien jaloissa. Positiivista oli neljä hienoa maalia. Kaikki pelaajat pelasivat maalivahti Mikko Laaksosta lukuunottamatta vähintään 45 minuuttia, joten jokainen sai myös vastuuta. 

- Ensi viikolla on kevyempi viikko edessä ja perjantaina pelaamme harjoitusottelun TPS:ää vastaan Turussa. 

"Olihan ne vähän väkivaltaiset luvut"

Pallo-Iirojen puolustaja Antti Horjanheimo ei ollut tyytyväinen. 

- Olihan ne vähän väkivaltaiset luvut. Ei pidä kuitenkaan ylianalysoida. 

Komean maalin tänään tehnyt Juho Torkkeli komppasi Horjanheimoa.

- Ihan hyvältä tuntui, vaikka vähän alkoi maitohapot jyllätä. ÅIFK oli myös todella vaarallinen jengi. 

Torkkeli ampui harjoituskauden komeimman maalin 25 metristä.

- Iän myötä olen alkanut ampumaan kauempaa. Taisi olla ensimmäinen joka upposi. Joukkueena kyllä parannamme tästä, ja tietysti onnistuminen lämmittää, joten ei tässä kokonaan tyytymätön voi olla. 

Pallo-Iirojen seuraava harjoitusottelu on Turussa 30.1 perjantaina TPS:ää vastaan. Ottelusta lähetetään livestriimiä TPS:n Youtube-kanavalta.