Bt ja naiset voittoihin

25.1.2015

Pallo-Iirojen B-tytöt ja naiset jatkoivat harjoitusotteluitaan sunnuntaina hallissa. Molemmilla joukkueilla oli vastassa KaaPo Kaarinasta. Naiset käänsivät loppuminuuteilla pelin edukseen maalein 3-2 (1-2) ja B-tytöt ottivat voiton maalein 3-0 (1-0). Näin talven harjoitusotteluiden saldo pysyi edelleen voitokkaana.

 

Naisten ottelussa näkyi yhdessä pelaamisen puute, sillä peliä leimasivat kommunikaatiovirheet. Kun puolustuspelissä ei oikein tiedetty, kuka pelaa palloa, ei sitä pelannut kukaan ja vastustaja viimeisteli kaksi maalia. Kotijoukkueen avausjakson 1-1 tasoituksen viimeisteli Anniina Veteläsuo Laura Varjon läpisyötöstä 13 minuutin kohdalla. 23. minuutilla vieraat menivät uudelleen johtoon ja tauolle mentiin KaaPon 1-2 johtonumeroissa.

Kotijoukkueen peliä leimasi jonkinlainen sekavuus, mikä johtui pallollisen pelaamisen epävarmuudesta. Sekä prässipelin että syöttelyn ajoitukset olivat hitusen myöhässä, mikä heijastui puolustuspeliin kommunikoinnin ongelmina ja hyökkäyspelissä harhasyöttöinä. Siirtyminen kahden kärjen käyttöön reilut kymmenen mninuuttia ennen loppua toi peliin sen verran ilmettä, että 80. minuutilla Anniina Veteläsuo osui toistamiseen tasoittaen pelin. Viitisen minuuttia myöhemmin Joy Okwodua viimeisteli Laura Varjon upeasta läpisyötöstä kliinisen varmasti kotijoukkueen voittomaalin.


 

B-tyttöjen peli oli selkeämpää ja valmiimman näköistä. Kolmella kulmurimaalilla kotijoukkue otti 3-0 voiton. 14. minuutilla Sanni Kämäräinen viimeisteli kauniisti lyhyenä pelatun kulmurin jälkeen johtomaalin. Toisella jaksolla Sanni Lepistö teki 70. minuutilla 2-0 kulmurin jälkitilanteesta ja viisi minuuttia myöhemmin Sonja Sivonen puski Saana Sinisalon kulmurista 3-0.

B-tytöt hallitsivat selkeästi pallollista peliä ja olisivat voineet tarkemmalla viimeistelyllä osua useammankin. Varsinkin toisella jaksolla vastustaja joutui keskittymään lähes totaalisesti puolustuspelaamiseen. Kesää varten alkavat sekä naisten että B-tyttöjen pelin aihiot olla oikeansuuntaiset. Varsinkin B-tyttöjen pelissä pallollinen pelaaminen oli ajoittain nautittavaa. Alakerran ja keskikentän pallonsiirtely, rytmittäminen ja hyökkäysten rakentelu ovat lupaavassa mallissa.