Vaimo antoi luvan – Vasu jatkaa pelaamista

27.11.2014


Vasu jatkaa Äijänsuon ilmatilan herrana.
Vasu jatkaa Äijänsuon ilmatilan herrana.
Nikke kuului viime kaudella Iirojen runkopelaajiin.
Nikke kuului viime kaudella Iirojen runkopelaajiin.

Vasile Marchis ja Niklas Kuusio ovat sopineet kauden 2015 kattavan jatkosopimuksen Pallo-Iirojen kanssa.

”Vasun” sopimus on iloinen pikkujoululahja Iirojen kannattajille. Raumalaistunut romanialainen on luutinut ja temppuillut Pallo-Iirojen alakerran lukkona jo kaudesta 2008 lähtien.

Ensimmäisen kerran toppari esiintyi iiropaidassa jo Suomeen tultuaan kausilla 2000-01.

-Kun Pallo-Iirot tarjosi sopimusta, oli kiva jatkaa pelaamista. Oli tosin tärkeää, että vaimoni Cati suostui siihen ensin, Vasu naurahtaa.

Kakkosen tosipelit ensi keväänä alkavat, Vasulla on mittarissa ikää 43 vuotta. Hän on edustanut aikuisurallaan Romaniassa Astral Detaa ja Minerul Moldova Nouaa sekä Suomessa Pallo-Iirojen lisäksi Nokian Pyryä, FC Jazzia, Tampere Unitedia ja MyPaa. Vasu on pelannut yli 100 liigaottelua ja voittanut Tampere Unitedin paidassa SM-kullan ja kaksi pronssia.

”Jokainen haluaa yhden Vasun joukkueeseen”
 

Vasu on kuitenkin kertonut pelaavansa niin kauan, kun nuoremmat eivät juokse kentällä ohi. Toistaiseksi sen aika ei ole tullut, kuten viime kausikin osoitti.

Vasu oli edelleen tärkeä tukipilari Iirojen puolustuslinjassa. Ikä on saattanut purra jalkanopeuteen, mutta ilmatilan herra toppari on Äijänsuolla edelleen. Kokemus näkyy erinomaisena pelisilmänä ja nuoruuden painitausta taas kaksinkamppailuissa.

Viime kaudella Vasu pelasi iiropaidassa yhtä vajaa kaikki ottelut ja teki kaksi maalia.

-Toivoisin, että pelaan ensi kaudella saman määrän pelejä, mutta odotan parempia suorituksia. Joukkueelta en odota mitään. Luotan ”Pantseen” ja hän saa asettaa tavoitteet, Vasu sanoo.

Päävalmentaja Pasi Lehtonen on asettanut tavoitteeksi koota joukkueen, joka palaa Kakkosen kärkeen. Vasun jatkosopimus on iso palanen kohti tuon tavoitteen toteutumista.

-Jokainen valmentaja haluaa Vasun tyylisen pelaajan joukkueeseen. Hän on urheilullinen ja sydän aina mukana kaikessa tekemisessä. Vasu on hyvässä kunnossa, vaikka peliuraa on enemmän takana kuin edessä, Pantse toteaa.

-Hän tuo kokemusta ja näkemystä meidän peliin ja pystyy auttamaan nuoria pelaajia kehittymään.

Valmennus kaavailee Nikelle isoa ruutua
 

Yksi nuorista pelaajista, joka lähtee hakemaan seuraavaa harppausta Iiroissa on Niklas Kuusio, 20. Viime kaudella Kuusio pelasi jo aloituskokoonpanossa yhtä vajaa kaikki sinikeltaisten ottelut Kakkosessa.

Maaleja syntyi yksi, mutta Kuusio antoi joukkueessa toiseksi eniten maaliin johtaneita syöttöjä (6).

-Yksinkertaisesti tehoja odotan lisää ja sitä, että pystyy auttamaan joukkuetta ja nauttimaan pelaamisesta, Kuusio sanoo.

Viimeksi mainittu oli myös suurin syy siihen, miksi Turussa opiskeleva ”Nikke” halusi jatkaa Iiroissa.

-Iirot on hyvin lähellä sydäntä. Valmennus ja pelikaverit olivat tärkeä osa päätöstä. Näistä yhdessä tulee ensi kaudelle sellainen meininki, missä on pakko olla mukana, Nikke rummuttaa.

Lehtonen näkee keskikenttäpelaajassa potentiaalia nousta profiilipelaajaksi Kakkosessa.

-Nikke omaa hyvän taidon ja näkemyksen pelistä. Tarjolla on nyt isompi rooli joukkueessa, mutta odotuksena on, että hän antaa ratkaisevia syöttöjä ja voittaa 1 vastaan 1 –tilanteita, Pantse niittaa.

Pallo-Iiroilla on nyt kasassa 16 pelaajasopimusta.