Hörkkö löysi uuden haasteen A-nuorista

20.11.2014


Kimmo Hörkkö piiskaa nyt A-nuoria.
Kimmo Hörkkö piiskaa nyt A-nuoria.

Suomen Cupissa täytyy päästä pidemmälle kuin edustusjoukkue, päävalmentaja heittää.

Kimmo Hörkölle tuli kesällä tunne, että hän haluaa päästä lähemmäs aikuisvalmennusta. Viisi vuotta Pallo-Iirojen 2001-ikäluokan kanssa oli ollut antoisaa aikaa, mutta Hörkkö tunsi, että on uuden haasteen aika.

Se haaste löytyi Iirojen A-nuorista.

-Saan kuitenkin päivittäisessä työssä olla aika paljon tekemisissä nuorimpien junnujen asioiden kanssa. Tuli tunne, että haluaisin olla lähempänä viemässä pelaajia edustusjoukkueeseen, Pallo-Iirojen nappulapäällikkönä työskentelevä Hörkkö kertoo.

Tavoitteena kehittää peliä ja pelaajia

Pallo-Iirojen A-nuoret pelaa ensi kaudella ikäluokkansa ykkösdivisioonassa. 2000-luvulla ikäluokka on nähty SM-sarjassakin, mutta ensisijainen tavoite on Hörkön mukaan kehittää pelaajia ja peliä.

-Sarjauudistusten myötä keväällä ei ole edes mahdollisuutta nousta SM-sarjaan. Se olisi tietysti loistojuttu,  jos ensi talveksi päästäisiin mukaan SM-karsintaan. Se tietäisi lisää kovia pelejä.

Hörkkö linjaa tavoitteeksi jalostaa mahdollisimman monesta pelaajasta runkomiehen tulevaisuuden edustusjoukkueeseen.

-Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee edustuksen harjoituksiin tai jopa peleihin mukaan jo tällä kaudella, Hörkkö sanoo.

Potentiaalinen ja oppimishaluinen kuva

Iirojen A on harjoitellut Hörkön ja kakkosvalmentaja Reijo Uggeldahlin johdolla jo marraskuun alusta lähtien. Hörkön mielestä koossa on potentiaalinen, hyväasenteinen ja oppimishaluinen noin 25 pelaajaan ryhmä, jonka rungon muodostavat vuonna 1996 ja 1997 syntyneet.

-Oppimishalusta kertoo esimerkiksi se, että olemme harjoitelleet nyt kaksi viikkoa pelinavaamista ja siinä alkaa jo näkyä haluamiani asioita, Hörkkö kertoo.

Hän onkin lähtenyt nimenomaan opettamaan joukkueelle omaa pelitapaansa, joka on Pallo-Iirojen valmennuslinjan mukaisesti aggressiivista taitofutista.

-Ajatukseni on, etten voi vaatia pelaajilta mitään sellaista, mitä emme ole käyneet läpi, Hörkkö sanoo.

Jos sitä Suomen Cupiin lämpiäisi

Aggressiivisen taitofutiksen voi nähdä heijastelevan myös miehen omaa peliuraa. Fyysinen ja periksiantamaton taistelija edusti Iirojen lisäksi urallaan Veikkausliigassa Vaasan Palloseuraa ja Raufossia Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Toistaiseksi viimeisen ottelunsa Hörkkö pelasi Iirojen edustusjoukkueessa kaudella 2013 elokuun lopussa FC Jazzia vastaan. Onko peliura nyt 30-vuotiaana lopullisesti paketissa?

-Kyllä se kilpatasolla taitaa olla. Tai katsotaan jos tohon Suomen Cupiin lämpeäisi, Hörkkö virnistää.

Suomen Cupiin liittyy myös yksi A-nuorten kauden päätavoitteista.

-Pidemmälle täytyy päästä kuin edustusjoukkue, Hörkkö jatkaa pilke silmäkulmassa.

Iirojen A-nuorten pelaajalista>>