Lehtonen kiinnitti kivijalkansa

5.11.2014


Pallo-Iirot on tehnyt kauden 2015 kattavat pelaajasopimukset Juho Patolan, Antti Horjanheimon, Eetu Setäsen, Mikko Valtasen ja Aake Rapalan kanssa.

Pallo-Iirojen päävalmentajaksi palannut Pasi Lehtonen on saanut muurattua joukkueensa kivijalan kasaan kaudelle 2015. Ennen näitä viittä sopimusta pöytälaatikosta ei löytynyt yhtään pelaajasopimusta.

Viime kauden kapteeni Juho Patolan jatkosopimus on massiivisin kulmapala Pantsen palapeliin. Patola oli Iirojen hyökkäyspelin sielu ja voitti Kakkosen läntisen lohkon maalikuninkuuden pyssytettyään 22 osumaa.

-Patolan kiinnittäminen on iso asia, sillä hän on hyökkäyspelin tärkein palanen. Menestyvässä joukkueessa pitää olla ykköshyökkääjä, joka tekee säännöllisesti maaleja. Patola on osoittanut, että pystyy tekemään sen 20 maalia joka kausi, Pantse myhäilee.

-Maalintekovastuun täytyy kuitenkin jakautua tasaisesti. Myös niitä 7-8 maalin miehiä on löydyttävä.

Valtaselta odotetaan tehoja, Rapalalta myös pelinavaamista

Viime kaudella Patolan jälkeen Iirojen sisäisessä maalipörssissä kakkossija jaettiin viiden pelaajan kesken kolmella maalilla. Siihen ylsivät muun muassa Mikko Valtanen ja Aake Rapala.

Varsinkin Valtaselta Pantse peräänkuuluttaa tehoja. Hän kaavailee keskikentän hyökkäävässä roolissa viihtyvästä Valtasesta korvaajaa JP Savolaiselle, joka lähtee Raumalta uusien haasteiden perään.

-Mikolla on alla potentiaaliin nähden vaisumpi kausi, mutta ensi kaudella häneltä odotetaan tehoja: maaleja ja maalisyöttöjä.

Rapalan kohdalla suunnitelmissa on niin ikään seuraavan askeleen ottaminen.

-Aake veti hyvän viime kauden ja osoitti, että pystyy puolustussuuntaan pelaamaan Kakkosta. Nyt pitää kehittyä pelinavaamisessa ja pystyä antamaan myös murtavia syöttöjä siitä keskikentän pohjalta, Pantse maalailee.

Puolustuslinjaan kaksi isoa hahmoa

Erittäin tyytyväinen päävalmentaja on myös laitapuolustaja Antti Horjanheimon ja toppari Eetu Setäsen jatkosopimuksiin, joiden myötä Iirojen puolustuslinjassa kaksi tärkeää ruutua tuli täytettyä.

-Kun tämä kaksikko tuli viime kauden lopulla takaisin, päästettyjen maalien keskiarvo tippui melkein yhdellä maalilla, Pantse huomauttaa.

-Eetulta odotetaan, että hän on puolustuslinjan johtaja. Jos Vasu (Vasile Marchis) vielä jatkaa, niin siinä on hyvä topparipari ensi kaudelle.

Horjanheimo on oikean laidan väsymätön höyryveturi, jolta Pantse odottaa näkevänsä jatkossa enemmän keskityksiä hyökkääjän päähän kuin yli päätyrajasta.

-Antilta odotetaan paljon myös hyökkäyspäässä: enemmän ratkaisevia syöttöjä ja keskityksiä.

Lisää pelaajauutisia tiedossa lähiaikoina

Edustusjoukkueen on tarkoitus tiedottaa lisää pelaajasopimuksia ensi viikolla.

-Tämä on nyt runko, mille rakentaa. Tavoitteena on, että marraskuun loppuun mennessä koossa on 12-14 sopimusta, Pantse linjaa.

-Haluaisin, että loppukauden runko säilyisi pitkälti koossa. Ulkopuolelta haetaan keskikentän pohjapelaajaa ja hyökkääjää, joka pystyy pelaamaan keskellä ja laidassa. Joukkuetta rakennetaan sillä periaatteella, että se palaa Kakkosen kärkeen.

Pallo-Iirot aloittaa joukkueharjoitukset joulukuun alussa. Tällä hetkellä pelaajat treenaavat omatoimisten ohjelmien mukaan.

Harjoitusrinkiin nostetaan sopimuspelaajien lisäksi A- ja B-junioreista 3-5 pelaajaa.

Lue tuoreiden sopimuspelaajien mietteitä täältä.