Naiset nipistivät tärkeän pisteen Himmeliltä

29.7.2014


Pallo-Iirojen naiset aloittivat syyskautensa mainiosti nelosessa. Murskavoitosta toiseen edennyt Nice Himmeli koki ensimmäisen pistemenetyksensä ja totuuden nimissä on sanottava, että voitonkin raumalaiset olisivat ansainneet. Lopulta pelissä päädyttiin 2-2 (1-1) tasanumeroihin, jotka mairittelevat Himmeliä.

Kotijoukkueen tarkoitus oli kovalla liikkeellä tappaa vastustajan pelin koko laajaa materiaalia käyttämällä. Tämän toimikin erittäin hyvin ja jo avausminuuteilla syntyi kulmurista johtomaali. Lopulta viimeisen kosketuksen taisi saada Hilma Sipilä. Kulmurista tuli myös vastustajan tasoitus, kun vartiointipeli vitosen viivalla ei oikein toiminut. Muuten raumalaisten peli toimi hyvin ja Himmeli pystyttiin pelaamaan pois maalipaikoilta ja itse pystyttiin nopeilla hyökkäyksillä varsinkin oikean laidan kautta tekemään hyviä maalipaikkoihin johtaneita hyökkäyksiä.

Toisella jaksolla kotijoukkue alkoi hallita peliä yhä selvemmin. Kova liike teki helteessä tehtävänsä ja maalipaikkoja alkoi aueta. Läpiajoja oli useita, yksi tolppa ja vastustajalla puolestaan luodut paikat olivat vähissä. Nuoren joukkueen kokemattomuus tuotti yhden merkkausvirheen ja siitä Himmeli pääsi tasoittamaan P-Iirojen mentyä kulmurista jakson alkupuolella 2-1 johtoon. Maalin viimeisteli Nina Torikka.

B-tytöt olivat leveästi mukana. Heidän oma ykkösensä alkaa syyskierroksen osalta lauantaina klo 13, jolloin Äijänsuolle saapuu vieraaksi kova FC Halikko.