B-tytöille taistelupiste

25.6.2014

P-Iirojen B-tytöt osoittivat sataprosenttista kurinalaisuutta ja nöyryyttä vaikeassa vierasottelussa ykkösessä. Arkipäivän peli Jyväskylässä oli haasteellinen, koska loukkaantumisten, kesätöiden ja rippileirien takia oli vaikeuksia saada joukkuetta. Kovaa kotijoukkuetta JyPK:n kakkosta vastaan onnistuttiin tavoitteessa ja pelattiin maaliton tasapeli. Voittokaan ei jäänyt kuin parinkymmenen sentin päähän.

 

Päävalmentaja Matti Lehtonen oli haastavassa tilanteessa, kun pelaajien saaminen otteluun oli vaikeata. Hyvän tyttöpuolen yhteistyön ansiosta Jarmo Lavannon C-tyttöjen joukkueesta saatiin kaksi tyttöä mukaan. Molemmat pelasivat puoli ottelua hyvin ja pelitavan edellyttämällä nöyryydellä. Toisen puoliajan pelasi kärjessä myös toinen maalivahti Taru Varjo, joka hänkin oli myös kentällä hyvä. Jo sarjaohjelman ilmestyttyä peliä yritettiin siirtää edes tuntia myöhemmäksi, mutta Jyväskylässä ei tunnetusti muiden toiveita kuunnella.

Isokokoisella kentällä peliin harjoiteltu taktiikka joutui koville. Hyvin joukkue kuitenkin pystyi pelitapaa noudattamaan. Kotijoukkue sai aikaan yhden vaarallisen tilanteen, joka päättyi ylärimaan. Paria kulmuria lukuunottamatta raumalaiset pystyivät pitämään pelin hallinnassa. Raumalaisten voittokin oli lähellä reilut kymmenen minuuttia ennen loppua. Vaparista lähtenyt laukaus suuntautui kymmenisen senttiä tolpan ohi.

Tasapelipiste tiesi sitä, että P-Iirot jatkaa sarjan kolmosena SeMin ja Sportin jälkeen. Viimeinen ottelu on lauantaina kotona Äijänsuolla klo 13.00, jolloin vastaan asettuu Paimion Haka.