Naisille niukka voitto

27.5.2014

Pallo-Iirojen naiset ottivat toisen niukan voiton naisten nelosessa. Kotiottelussa Paimion Haka kukistuin 2-1 (2-0). Molemmista kotijoukkueen maaleista vastasi Elina Tamminen. Joukkueen tilillä on nyt kaksi voittoa ja yksi tappio.

 

P-Iirot aloitti ottelun terävästi ja pallo kulki mukavasti. Avausmaali syntyi 16 minuutin kohdalla, kun Maija Autio syötti vasemmalta laidalta mainiosti, eikä Elina Tamminen erehtynyt vaan sijoitti kauniisti alanurkkaan. Viisi minuuttia myöhemmin Elina ajoi oikealta päätyä kohti ja laukaisi komeasti takaylänurkkaan. Jakson loppupuolella kotijoukkueen jalka alkoi vähän painaa ja vieraatkin pääsivät rakentamaan muutaman hyvä hyökkäyksen.


 

Toinen jakso oli melko tasaista, mutta enemmän maalitilanteita oli kotijoukkueella. Paremmalla maltilla maaleja olisi voinut tulla lisääkin. Vieraat saivat oman tilaisuutensa 51 minuutin kohdalla, kun huolimaton pelaaminen johti kahteen peräkkäiseen virheeseen ja Paimion hyökkääjä vapautui laidalta läpi. Tarkka sijoitus ohitti hyvin pelanneen maalivahti Taru Varjon ja PaiHa kavensi maalin päähän. Tämän jälkeen kotijoukkueella oli paikkansa ratkaista peli lopullisesti, mutta tällä kertaa maalit jäivät syntymättä.


 

Seuraavan ottelunsa P-Iirot pelaa ensi viikolla Porissa Nice Himmelin vieraana. B-tytöt puolestaan kohtaavat tällä viikolla helatorstaina TPS 2:n Äijänsuolla klo 13.00.