B-tytöt hakivat voiton Vaasasta

10.5.2014

P-Iirojen B-tytöt hakivat arvokkaan voiton Vaasasta IFK:n kakkosen vieraana. Erittäin fyysinen kotijoukkue aloitti vahvasti, mutta kahdella erikoistilannemaalilla pisteet lähtivät Raumalle numeroin 0-2 (0-1). Jos toista vaasalaisjoukkuetta Sportia vastaan viikko sitten pallo ei oikein raumalaisille pomppinut, niin nyt tähtikuviot olivat P-Iirojen kannalta kohdallaan.

 

Kotijuoukkue panosti ottelun alkuun ja tulivat kovalla paineella ja pitkillä palloilla vahvasti kohti raumalaisten maalia. Kun P-Iirojen tytöt vähän hermoilivat ja olivat tilanteista myöhässä, pääsi kotijoukkue alussa painostamaan vahvasti.

Avausjakson edetessä puoliväliinsä alkoivat vieraatkin saada peliään käymään. Avausmaali syntyi vapaapotkun jälkitilanteesta. Rosa Ketola keskitti keskiympyrän tuntumasta tulleen vapaapotkun pitkänä kohti vastustajan puolustuslinjan taustaa. Topparin purettua Rosa sai pallon uudelleen ja nosti yli vastaan tulleen maalivahdin vieden P-Iirot johtoon 24 minuutin pelin jälkeen.

Toisella jaksolla haettiin pienillä kokoonpanomuutoksilla fyysisyyttä ja nopeutta puolustuspeliin. Laura Varjo laskeutui toiseksi toppariksi ja keskialuettakin vahvistettiin vähän. Toinen maali syntyi jälleen keskialueen pitkästä vaparista. Rosa Ketolan korkeata vaparia tavoitteli vastustajan topparien lisäksi myös Laura Varjo. Pallo taisi lopussa Lauran lisäksi käydä myös vastustajan päähän, mutta ohjautui kuitenkin jälleen vastassa olleen maalivahdin yli. 48 minuutin kohdalla tullut maali toi helpotuksen vieraille, mutta totuuden nimissä Orion, Jupiter ja muutkin tähdet olivat raumalaisittain toisella jaksolla kohdallaan. Myös Riina Ketolan maalivahtityöskentely oli varmaa ja tyylikästä.

Seuraavan ottelunsa B-tytöt pelaavat ensi lauantaina klo 13.00 Äijänsuolla. Vastaan tulee yksi lohkon kovimmista joukkueista Seinäjoen SeMi.