Iippa allekirjoitti vuoden jatkosopparin

3.1.2014


Seuraikoni Iiro Aalto jatkaa Pallo-Iirojen paidassa myös ensi kaudella. Hän allekirjoitti seuran kanssa vuoden sopimuksen. Hänen lisäkseen seura kiinnitti kolme nuorta pelaajaa Porista.

Kymmenen vuoden liigakierroksen jälkeen vuonna 2010 "kotiin" palannut Iiro Aalto jatkaa Pallo-Iiroissa myös tulevalla kaudella. Äijänsuon legendaarinen vasen pakki esiintyi viimekaudella avauksessa 24 ottelussa ja pöllytti verkkoa kertaalleen. Kauden ainokainen syntyi FC Hämeenlinnaa vastaan, ikimuistoisessa pitsiyön spesiaalissa.

Iipan lisäksi seura on allekirjoittanut sopimukset kolmen nuoren lahjakkuuden kanssa. 20-vuotias Aleksi Lalli palaa Pallo-Iiroihin vuodensopimuksella joka sisältää option toisesta. Viimekauden hän pelasi FC Jazzin A-junioreiden SM-sarjajoukkueessa. Uudestakaupungista lähtöisin oleva, Aleksin kanssa samaa ikäluokkaa edustava, Toni Tuuri puolestaan tulee MuSasta Iiroihin. Toni pelasi viimekaudella MuSan edustuksen lisäksi FC Jazzin paidassa Kakkosessa sekä FC Jazzin paidassa A-junioreiden SM-sarjaa.

Musan Salamasta tulee Tonin lisäksi myös 17-vuotias Ville Wihlman yksivuotisella sopimuksella. 

Kuten Länsi-Suomi uutisoi perjantaina niin Nico Rinne on saanut näytönpaikan Myllykosken Pallon Veikkausliigajoukkueeseen. Pallo-Iirot toivottaa Nicolle onnea testijaksolle!