B-tytöt varmistivat sarjanousunsa kotivoitolla I-divisioonaan!

28.9.2013

B-tytöt varmistivat sarjanousunsa kotivoitolla I-divisioonaan, voittamalla ÅIFK.n 1-0 (0-0). Voittomaali tuli Rosa Ketolan antamasta erikoistilanteesta ajassa 80+2, joten jännitettävää riitti koko pelin ajaksi!

Lähtökohdat peliin olivat selvät ... voitolla varmistetaan sarjanousu ennen viimeistä vieraspeliä! Ja kyllä tytöt tämän tiedostivat, vaikka siitä ei ääneen puhuttukkaan. Valmennus valitsi pelin kulmakiveksi työmoraalin eli aktiivisuuden pelin ensimmäisestä minuutista viimeiseen minuuttiin. Yksinkertaisen ja selkeän, jonka kautta onnistumisia odotettiin tulevan ajan myötä.

Peli

Peli oli ennalta odotetusti tahmeaa, olihan tytöt "korvien välissä" asiaa varmasti jo käsitelleet. Ja niin myös oli selvää, että jännitystä oli "ilmassa". Kun herkkyydessä on puutteita, niin paras liike ja kosketus oli hakusessa. Oliko se ymmärrettävää ja hyväksyttävää, sitä voidaan pohtia lähipäivinä? Onneksi vastustaja ei saanut pelillisesti aikaan maalintekotilanteita, kun vain lopun kulmapotkuista.

Vahvuus

Tytöillä yksi vahvuus on aina ollut erikoistilanteiden huolellinen hoitaminen niin omassa kuin vastustajan päässä. Tänään ratkaisu oli erikoistilanteissa. Omassa päässä tarkkana ja lopullinen ratkaisu pelin lisäajalla, jota jaksettiin odottaa .... Olimme jo jonkin aikaa nostaneet peliryhmitystä niin, että saamme aikaan painetta vastustajan päätyyn. Ja ajatuksista pois se, että alettaisiin "peruuttaa" ja varmistaa tasuria! Onnistuimmekin saamaan vastustajan rikkomaan niin, että saimmekin vapaapotkun pelin "viimeiseltä kolmanneksen reunalta". Pelattiin lisäaikaa 80´+ ... Rosa Ketola antamaan ja pallo vastustajan ja maalivahdin väliin ja paine palloon ... saako meidän pelaaja pallon maaliin vai meneekö omasta maaliin .... omasta maaliin ja juhlat voivat alkaa!! Kun on uskoa ja pitkäjänteisyyttä, KAIKKI ON MAHDOLLISTA!

Uskomaton saldo

Yhdeksän peliä ja yhdeksän voittoa, jossa 26 tehtyä maalia ja NOLLA omiin! Todella harvinaista! Viimeiseen peliin jää siis haaste, joka pelataan Pirkkalassa kahden viikon kuluttua. Nousu on varmistettu, mutta pysyykö oman pään sarakkeessa NOLLA, sen näyttää viimeinen peli! Kestääkö tytöt haasteen?

Onnittelut sarjanoususta tytöt!

 

Sarjatilanne; http://www.resultcode.fi/sarjat/sarja_sarjatilanne_ja_ottelut_nayta.php?sarja_id=107662&piiri_id=100004