B-tytöt hienoon kotivoittoon TPS:sta!

14.9.2013

B-tytöt voittivat yhden sarjan suosikeista TPS:n hienolla kotivoitolla 2-0 (1-0). Peli oli alun hermostuneisuutta lukuunottamatta hyvin joukkueen kontrollissa.

Pelit vähenevät ja kovenevat, mutta taas saatiin arvokas "päänahka". Joukkue pelasi alkuviikosta kovan piirisarja pelin, joka toimi erittäin hyvänä "esiotteluna" tähän ennalta kovaan TPS peliin. Pitihän tähän peliin jo ennalta saada kaikki osaaminen näkyviin. Joukkueesta näkyi jo ennen peliä hyvä valmistauminen, mutta myös pienoinen jännitys, joka kuuluukin tällaisiin peleihin.

Ison pelin merkitys näkyi ...

Joukkueella oli alussa hieman vaikeuksia oman hyökkäyspelin suhteen. Leveyttä ja pallollista rauhallisuutta olisi alussa kaivattu lisää, jotta pelin alusta olisi paremmin selvitty. Ei vastustaja mitään maalintekotilanteita saanut aikaan, mutta joukkue joutui heikohkon hyökkäyspelin vuoksi keskittymään puolustuspeliin intensiivisemmin, joka veikin hieman "mehuja" tytöistä. Ison pelin merkitys näkyikin varmaan vatsan pohjassa jännityksenä.

Vaihtopenkin leveyden tärkeys

Kyllä taas saa antaa ison kiitoksen joukkueen leveydelle eli voimme saada vaihdoilla aikaan uutta tulemista. Näin tapahtui tänäänkin. Joukkue kykenikin kääntämään pelin itselleen. Pelikellon näyttäessä 33´, Rosa Ketolan syöttö löytää Sina Tuomisen ja hänen röyhkeytensä maalialueella avaa maalipaikan Sanni Lepistölle, joka laittaa pallon verkkoon maalin läheltä lukemiksi 1-0. Näissä lukemissa ja tunnelmissa siirryttiin puoliajalle.

Periksiantamaton työ palkitaan

Joukkue jatkoi toiselle jaksolle siitä mihin ensimmäisellä jaksolla jäi. Joukkue pyrki hyödyntämään leveyttä paremmin, joka onnistuikin mukavasti. Vastustajan pahin maalipaikka tuli erikoitilanteesta, kulmasta, jonka kotijoukkue hyvällä vartioinnilla ja purkupallolla hoiti väljemmille vesille. Olimme taas kuitenkin tilanteessa, että vaihtopenkistä piti hakea uutta "virtaa" kentälle. Juoksuvoimaa ja innokkuutta saatiin taas kentälle ja selvästi näkyi kuinka peliä alettiin pelata selkeästi vastustajan kenttäpäädyssä. Kun riittävästi ja riittävän aikaa "hiostaa" vastustajaa, niin maalintekotilanteitakin tulee. Niin nytkin - periksiantamattomuus palkitaan. Pelin 67´ Selma Laaksosen syöttö löytää Saara Aerilan keskeltä, joka lyhen oman kuljetuksen päätteksi laittaa "ei niin kovan" mutta tarkan vasemman jalan laukauksen yläkulmaan, johon vastustajan maalivahti ei voinut mitään. Näin pelin maalit olivat tehty ja loppu pelattiinkin tarkasti riskejä kaihtamatta.

Pelin timantit

Nyt pitää kyllä nostaa pari pelin timanttia esiin. Ensimmäinen kuluu joukkueen topparille Saara Laaksoselle. Saara oli tänään voimakas, nopea, pallovarma, esti kääntymisiä, tuki keskialuetta loistavilla katkoilla ... loistava peli! Toinen timantti annetaan pelaajille, jotka aloittivat pelin vaihdosta, mutta jotka toivat kentälle päästyään sitä kaivattua lisä "virtaa" kentälle. Hyvä tytöt!