Taistelu kakkospaikasta jatkuu

30.8.2013


Pallo-Iirot jatkaa lauantaina taisteluaan Kakkosen läntisen lohkon kakkossijasta. Tammelan stadionilla raumalaisia isännöi TPV.

Läntisen lohkon voittaja on jo käytännössä selvillä FC Jazzin ollessa selvällä karkumatkalla. Sen takana käydään kuitenkin vielä kova taisto muista paikoista. Närpes Kraft nousi eilisellä voitollaan kakkoseksi ohi Iirojen yhden ottelun enemmän pelanneena. Tampereella huomenna kohtaavat Pallo-Iirot ja TPV ovat sijoilla kolme ja neljä erona neljä pistettä. Myös FC Hämeenlinna ja Masku ovat vielä tiukasti mukana taistelussa. Sijoitukset saattaakin muuttua vielä radikaalisti viimeisen kuuden kierroksen aikana.

Tampereen Pallo-Veikkojen kausi on kääntynyt puolen välin jälkeen mollivoittoiseksi. Useamman pelaajan varusmiespalvelus on ilmeisesti ravistellut tamperelaispakkaa sen verran, että pelin taso on heilahdellut. Viime ottelussa se otti rumasti kuokkaan Närpiössä luvuin 4-0.

Iirojen kamppailu kärkipaikasta tyrehtyi lopullisesti kolmeen viime otteluun. Saldona otteluista Kraftia, Härmää ja Jazzia vastaan ainoastaan kaksi pistettä. Tehottomuus maalipaikoissa on jälleen alkanut vaivata ja viimeistely onkin parannuskohta numero yksi.

Joukkueessa on myös pieniä kokoonpanohuolia, kun jälleen on pelaajia sivussa. Jonas Nyholm on toistaiseksi sivussa ylirasitustilan vuoksi. Antti Horjanheimon pelikunto ratkeaa vasta ottelun alla ja Mikko Valtasen pääsy armeijasta on myöskin kysymysmerkki. Jälleen joutuu valmennus pyörittelemään pakkaa ja miettimään optimaalista avausta käytössä olevilla palikoilla.

Vähäsanainen Arttu Mäki-Arvela kieltäytyi kunnon haastattelusta ja tyytyi kommentoimaan lyhyesti:

- Kyl me voittoo silti lähdetään hakemaan.