B-tytöt jatkoivat voitokasta sarjaansa Piikkiössä !

24.8.2013

B-tytöt ottivat puhtaan 0-5 (0-1) vieras voiton Piikkiön palloseurasta. Oman pään maalisarakekin saatiin pysymään taas kerran nollassa, joten molemmat osa-alueet näyttävät toimivan riittävällä tasolla.

Peli pelattiin kauniissa helle säässä kapeahkolla ja kovalla keinonurmi kentällä. Kun normaaliin arkeen tulee muuttuvia tekijöitä kuten se, että n.600m2 on poissa pelikentän koosta sekä kentän kovuudesta johtuen pallon käyttäytyminen on erlilaista verrattuna Äijänsuon stadioniin. Tämä aiheuttikin ensimmäisellä jaksolla hieman totuttelua, ja kun vastustajakin yritti pelata ilman "huiskintaa" niin ensimmäiseen jaksoon riitti uusia haasteita. Kun rytmistä kuitenkin päästiin kiinni, niin lopputulos on kuitenkin oikeutettu.

Maalien makuun päästiin pelin 13´, kun Emmi Lehtonen antoi hienon läpisyötön Laura Varjolle, joka laittoi hallitusti pallon ohi maalivahdin lukemiksi 0-1. Jaksolla oli myös useita muita maalintekotilanteita, mutta terävyys maalinteossa ei ollut ihan parhaimmillaan. Ensimmäisellä jaksolla tytöillä oli myös useita kulmapotkuja, joihin kyllä keskittytiin hyvin, mutta maalit jäivät tekemättä. Vastustaja sai myös tekopaikan jakson lopussa, mutta vahvalla itseluottamuksella pelaava maalivahtimme Riina Ketola ei ollut kuitenkaan yllätettävissä. Näin siis puoliajalle mentiin 0-1 lukemissa.

Toinen jakso sai sähäkän alun. Vastustaja sai vierasjoukkueen löysästä pelaamisesta läpiajon, jonka maalivahtimme Riina Ketola sai osaksi torjuttua ja kun tilanteet pelataan loppuun niin Saara Laaksonen hoiti purkupallon väljemmille vesille. Se oli myös joukkueelle viimeinen herätys, joka myös käytettiin hyväksi. Melkein heti perään pelin 43´ Emmi Lehtonen syötti toisen läpisyöttönsä, josta Sina Tuominen laittoi pallon verkon perukoille lukemiksi 0-2. Kun kulmapotkujakin saatiin tasaiseen tahtiin, niin kyllä oli korkea aika tehdä niistäkin yksi maali. Pelikello näytti 58´ kun kulman jälkitilanteesta Laura Anttila laittoi pallon voimalla pussiin lukemiksi 0-3. Peli jatkui tyttöjen hallinnassa ja kun hienon leveyden käytön seurauksena Saana Sinisalo pääsee laidalta syöttämään maalin eteen juosseelle Sina Tuomiselle, joka tekeekin päivän toisen maalinsa lukemiksi 0-4. Eikä maalikarkelot tähän loppuneet, vaan pelin 78´ syöttäjä ja tekijä vaihtavat paikkaa, joten Sina syöttää ja Saana tinttaa loppulukemiksi 0-5.

Taas pitää kiittää koko joukkuetta mukavasta voitosta ja siitä, että puolustuspeli toimii ja "nollapeli" putki sai jatkoa. Tämä kertoo tyttöjen sitoumisesta kokonaisvaltaiseen peliin, jossa hyökätään laajalla rintamalla ja kuitenkin puolustetaan yhtenäisesti.