Iirot hakee jatkoa voittoputkelle

9.8.2013


Sunnuntain jalkapallotarjottimella Pallo-Iirojen ja Hämeenlinnan Härmän välinen taisto.

Pallo-Iiroilla on meneillään neljän ottelun voittoputki. Pisteiden lisäksi ilahduttavaa on ollut se, että viime peleissä vastustajan maaliverkot on pöllyneet oikein urakalla. Neljässä viime ottelussa Iirot on ruoskinut vastustajaa neljän maalin keskiarvolla. Valmennusjohto on ruuvannut taktiikkaa aavistuksen hyökkäävämmäksi ja se on tuottanut tulosta.

Vastustaja Härmän kausi on puolestaan ollut melkoista tuskaa. Sairaslista ei ota tyhjentyäkseen millään ja se ei voi olla näkymättä tuloksissa. Toiseksi viimeisenä sarjassa oleva hämeenlinnalaismiehistö ehti pelata 12 ottelua ilman voittoa. Keskiviikon kierroksella se sai kuitenkin nälkävuoden pituisen putken poikki kaatamalla Sportingin 4-2.

Viime lauantain ÅIFK-pelistä sivussa selkävaivan takia ollut Mikko Laaksonen nähtäneen maalilla sunnuntaina. Eetu Setänen missaa ottelun pelikiellon takia.

Vapautunut Härmä vastassa?

MuSaa neljästi kurittanut Stanley Ukwuoma uskoo Härmän antavan hyvän vastuksen.

- Varmasti olisi Härmän vaikeampi lähteä otteluun, jos se ei olisi viime pelissä onnistunut katkaisemaan tappiokierrettä. Yksikin voitto voi vapauttaa fiilistä paljon ja uskon, että sunnuntaina saadaan taas paiskia urakalla hommia voiton eteen.

Stanley toivoo myös viime pelien tehokkuuden jatkuvan.

-Alkukaudesta maalinteko oli meille se kompastuskivi, mutta nyt ollaan pystytty aika hyvin väistämään ne kivet. Varmasti myös aktiivisempi pelitapa on vaikuttanut viimeistelytehokkuuteen. Ollaan pystytty pitämään palloa paremmin ja kun vastustaja juoksee pallon perässä niin se vaan nostaa omaakin fiilistä. Ja kun on hyvä fiilis niin suorituksetkin on rentoja.