Pallo-Iirojen D12-pojat valmistautuvat maailman suurimpaan jalkapalloturnaukseen

28.6.2013


Iirojen 2001-syntyneet pojat starttaavat lauantaina 13.7. reissunsa kohti Göteborgia ja Gothia Cupia.

Gothia Cup on vuosittain Ruotsin Göteborgissa pelattava kansainvälinen nuorten jalkapalloturnaus, joka järjestettiin ensimmäisen kerran 1975. Osallistujien määrällä mitaten kyseessä on maailman suurin jalkapalloturnaus, sillä siihen osallistuu vuosittain runsaat 1500 joukkuetta yli 50 eri maasta. Heinäkuussa pidettävän turnauksen avajaisseremoniat sekä finaaliottelut järjestetään Ullevin stadionilla.

 

Taustalla paljon valmistelevaa työtä ja varainkeruuta

 

Ajatus turnausmatkasta ulkomaille syntyi kesällä 2011. Valmistautumiseen päätettiin varata riittävästi aikaa ja tavoitteeksi asetettiin osallistuminen vuoden 2013 Gothia Cupiin. Osa turnausmatkan kustannuksista pyrittiin rahoittamaan yhteisillä varainkeruuhankkeilla. Näitä tapahtumia suunniteltaessa haluttiin saada myös pelaajia mukaan. Oppimaan ja oivaltamaan pitkäjänteisen työn merkitystä suurempien tavoitteiden saavuttamiseksi. Vajaan kahden vuoden aikana järjestimme kahdet arpajaiset, myimme sukkia ja kakkuja Silakkamarkkinoilla, avustimme Rakennusmessujen järjestäjää sekä autoimme telttojen ja kojujen pystytyksessä Flikatte Vitone-tapahtumassa. Kaiken tämän lisäksi saimme tukea ja kannustusta LC Reimarilta ja Beacon Finlandilta.

 

Unohtumattomia elämyksiä ja kokemuksia 12-vuotiaille jalkapalloilijoille

 

Jalkapallo on lajina harrastajilleen hyvin kasvattava ja antoisa. Hyvän joukkueharrastuksen myötä pelaajat saavat paljon kavereita ja yhteisiä muistoja lapsuusvuosiltaan. Monet jännittävät peli- ja turnausmatkat lujittavat näitä lapsuusvuosien kaverisuhteita entisestään. Matka ulkomaille maailman suosituimman lajin suurimpaan junioritapahtumaan on kokemus, jota pelaajat eivät tule koskaan unohtamaan. Oikea Once in a lifetime-kokemus

 

Alkusarjassa kohtaamiset ruotsalaisten ja saksalaisten kanssa

 

Maanantaina 15.7. starttaavan alkulohkon kolme ottelua tuovat vastaan kaksi ruotsalaista sekä yhden saksalaisen joukkueen. Ruotsalaiset HiTS United ja Stenungsunds IF sekä saksalainen SG Findorff eivät omistautuneille futisihmisillekään välttämättä niminä kerro mitään, mutta tullessaan todellisista futismaista, joukkueet tulevat tarjoamaan varmasti kovan vastuksen raumalaisille.

 

 

Turnauksen pelisysteemi tuo omat haasteensa peleihin

 

Pallo-Iiroilta mukaan lähtevä 12 pelaajan miehistö on saamassa tällä viikolla kevään sarjansa päätökseen. Ensi viikko vietetään lomaa ja heti sen jälkeen alkaa lyhyt, mutta tärkeä valmistautuminen turnaukseen. Turnauksessa pelataan meille normaalin 9v9- systeemin sijasta 7v7-pelejä. Viimekertaisesta 7v7-pelistä on vierähtänyt jo miltei vuoden päivät, joten vanhan systeemin sisäänajo jää kolmen tapahtuman varaan. No, tietenkin jalkapallo on jalkapalloa vaikka sitä pelattaisiin 2v2 tai 11v11, joten tämän taakse on turha piiloutua.

 

Menestystä lähdetään hakemaan

 

Vaikka matka turnauksineen ja nähtävyyksineen tuleekin olemaan pelaajille ikimuistoinen tapahtuma ja positiiviset kokemukset ehdottomasti reissun tärkeintä antia, lähdemme joukkueen kanssa kuitenkin hakemaan myös pelillistä menestystä. Kolmen alkulohko-ottelun jälkeen turnausottelut jatkuvat pudotuspeleillä. Lohkon kaksi huonointa jatkaa B-sarjan pudotuspeleissä, kaksi parasta etenee A-sarjaan. Yhteensä 41 lohkon ja 164 joukkueen B12-ikäluokan mestari selviää perjantaina 19.7 Gothia Areenalla.

 

Palataan ensi viikolla asiaan, jolloin kerromme lisää tästä upeasta, maailman suurimmasta jalkapalloturnauksesta!

 

 

Joukkueen vastuuvalmentaja Kimmo Hörkkö ja joukkueenjohtaja Antti Veistinen kertovat joukkueen valmistautumisesta lisää ensi ja sitä seuraavalla viikolla. Matkan käynnistyessä lauantaina 13.7., turnaustunnelmia välitetään päivittäin.