Jazz niukasti parempi

2.7.2013


Iirot kaatui eilen paikalliskamppailussa FC Jazzille lukemin 1-2(1-0). Vieraiden ainokaisesta vastasi Nico Rinne.

Pallo-Iirot lähti otteluun kärsivällisesti puolustaen tarkoituksena tukkia välit keskustassa, jota kautta Jazz pyrkii pelaamaan. Pääsääntöisesti taktiikka toimikin ja kotijoukkue joutuikin avaamaan peliä laitoihin. Ainoana ongelmana oli Teemu Vihtilän laadukkaat avaukset, joilla Iirojen tupla-ankkuri saatiin ajoittain puhkottua. Tästä huolimatta vaarallisimmat paikat se loi erikoistilanteista, joissa palloa lyötiin Jani Tuomalan eteen parkkeerattuun kasaan. Kertaalleen Tuomala torjui maaliviivalta hienolla refleksitorjunnalla, mutta maaliin porilaiset ei palloa saanut.

Yhden osuman Jazz kuitenkin onnistui iskemään ottelun 37. minuutilla Ilkka Santahuhdan toimesta. Se hallitsi ensimmäistä jaksoa näennäisesti ja piti palloa hallussaan, mutta pääsääntöisesti kierrättäen omassa päässään. Iirot pyrki iskemään terävästi vastaan ja saikin luotua pari puolittaista paikkaa. Kertaalleen Mikko "Itä-Länsi" Valtanen jysäytti 25 metristä yläkiskoon.

Tasoitusmaali heti jakson alkuun

Puoliajalla raumalaismiehistö sai selvät käskyt pelata rohkeammin keskustaan ja parantaa painopisteen vaihtoa. Se toi myös parannusta pallolliseen peliin ja viiden minuutin pelin jälkeen tuli jo tasoitusosuma. Jussi-Pekka Savolainen syötti laidasta sisään liikkuneelle Nico Rinteelle ja kaksi kosketusta myöhemmin pallo oli oikeassa alakulmassa.

Vartti myöhemmin kotijoukkue nousi kuitenkin jälleen johtoon. Eetu Setänen löi rankkarialueella 50-50 -tilanteessa kortit pöytään, mutta tällä kertaa kävi huonosti. Kari-Pekka Koivusen säärisuojat silpuksi ja pallo pilkulle. Samu-Petteri Mäkelä niittasi pallon hyvin mukana olleen Tuomalan ohi alakulmaan.

Iirot pyrki tuomaan vaihdoilla kirivaihdetta peliin, mutta edes Kristian Gustafssonin hyvä rymistely ei riittänyt tällä kertaa. Jazz oli tällä kertaa niukasti parempi lukemin 2-1.