Pallo-Iirot - Masku sunnuntain päiväotteluna

16.5.2013


Äijänsuon stadionilla pelataan jälleen sunnuntaina. Ottelu Maskun Palloseuraa vastaan alkaa poikkeuksellisesti jo kello 15.00

Viime viikkoisen kolmen pelin rupeaman jälkeen palataan jälleen normaalitahtiin. Pallo-Iirojen tankki tyhjeni pahasti tappiollisessa TPV-ottelussa. Maanantain palauttavan harjoituksen jälkeen valmennuskaksikko Pasi Lehtonen-Sami Vahanto antoikin joukkueelle tarpeeseen tulleet kaksi vapaapäivää.

Vastustajaksi saapuva Maskun Palloseura pelasi tiistaina 1-1 -tasapelin Åbo IFK:a vastaan. Maskulaisten kausi on alkanut yhdellä voitolla sekä kolmella tasurilla. Iirot kohtasi harjoituskauden ensimmäisessä ottelussaan Maskun Äijänsuon talviharjoitteluhallissa. Tuolloin Masku haki voiton lukemin 5-2. Tuosta ottelusta kuitenkin on turha vetää suurempia johtopäätöksiä, sillä raumalaisten paletti oli aika levällään vielä tuolloin.

Horjanheimo valmiina kaksintaistoon

Vierailijoiden valmennuksessa vaikuttava raumalaisille tuttu Kari Kannisto on tuonut fyysiseen peliin perustuvaa ideologiaansa Maskun peliin. Läntisen lohkon mustaksi hevoseksi veikatussa nipussa pelaa mm. TPS:ssa liigaa pelannut Kalle Mäkinen. Pallollisesti varma Mäkinen onkin vieraille iso ase nousuillaan pakin tontilta. Pallo-Iirojen oikean laidan tykinkuula Antti Horjanheimo ei kuitenkaan suostu jäämään ex-liigapelurin varjoon:

- Kyllä mä ainakin sytyn, kun vastaan tulee kaveri liiga-statuksella. Nastaa päästä vääntämään hyvää kaveria vastaan. Siitä lähdetään, että mun laidan kaksintaiston voittaja löytyy sinikeltaisesta jengistä, "Hokiheimo" naulaa.

TPV:tä vastaan nähty väsyminen on Horjanheimon mukaan levätty lähes täysin pois.

- Tappio tuntui tosi pahalta ja ihan satavarmasti jokainen haluaa näyttää, että se oli vain tilastotappio. Ja kotiyleisön edessä pelatessa tulee aina entistä enemmän näyttämisen halua. Masku tulee varmasti kovaa päälle, mutta kun me kaivetaan se joukkueen eteen pelaaminen taas esiin niin vahvoilla ollaan, Horja päättää.

Pallo-Iirot - Maskun Palloseura Äijänsuolla sunnuntaina kello 15.00.