Närpiön kirous murtui vihdoin

6.5.2013


Edustusjoukkue kävi sunnuntaina hakemassa lähestulkoon historiallisen vierasvoiton Närpiöstä. Lukemat vierailijoille 1-2(0-2).

Lähtökohdat otteluun olivat mielenkiintoiset molemmin puolin. Vierailijoiden kausi on alkanut kahdella voitolla, mutta kotijoukkueen pistesaldo näytti nollaa. Pallo-Iirojen matkassa olivat ensikertaa Kimmo Hörkkö ja Jere Kyrkkö. Kraftin kokoonpanosta piti puuttua hyökkääjä Mario Rac vankilatuomion takia, mutta kaikkien yllätykseksi harmaahapsi astelikin kentälle.

Mosedalin futispyhättö on ollut jo vuosikausia lähes ylitsepääsemätön este raumalaismiehistölle. Kolmea pistettä kotimatkalle ei ole tullut miesmuistiin. Kraftin heikon alun johdosta oli selvää, että vastaan tulee entistä kovemmin raastava joukkue. Iirojen valmennusjohto päättikin lyödä kentälle fyysiseen peliin kykeneviä pelaajia.

Iirot vei ensimmäistä jaksoa

Kraft lähti peliin virheitä vältellen ja pyrki puolustamaan tiiviisti. Se vetäytyi tuttuun tapaan suosiolla kytäten vastaiskupaikkoja. Iirot sai melko rauhassa liikutella palloa, kun kotijoukkueen puolustuspelaaminen oli aavistuksen passiivista.

Iirot sai tärkeän johtomaalin jo pelin alkuhetkillä. Närpiön vintage-pelikello näytti 15 minuuttia, kun Stanley Ukwuoma niittasi pallon rangaistusalueen rajalta alanurkkaan. Tilanteessa ensin Juho Patola ja perään Ukwuoma tulitti päin Kraft-puolustusta, kunnes pallo viimein kolmannella yrittämällä saatiin verkon perukoille. 37 minuutin kohdalla Iirot sai toisen maalinsa. Viime ottelussa ristikkoon täräyttänyt Nico Rinne siirsi tällä kertaa tähtäintä napsun alemmas ja pallo vasempaan yläkiisseliin. Näissä lukemissa siirryttiin punomaan juonia toiselle jaksolle.

Nolla särkyi viimein

Toiselle puoliajalle lähdettäessä oli odotettavissa, että närpiöläiset tulevat kovalla ryminällä hakemaan aikaista kavennusta. Se pääsikin otteluun paremmin mukaan ja alkoi luoda pientä painetta Iirojenkin maalille. Noin tunnin pelin jälkeen vierailijoiden nolla särkyi. Keskittyminen herpaantui hetkeksi ja silloin Mario Rac yleensä kiittää, niin nytkin. Jani Tuomalan vartioima maali pysyi koskemattomana kunnioitettavat neljä tuntia.

Maalin jälkeen Kraft sai pienen hurmoksen päälle ja hetken aikaa vyörysi Iiro-maalille. Uhrautuvasti pelannut vierasjoukkue kuitenkin selvisi rynnistyksestä ja latoi palloa taivaalle tarpeen vaatiessa. Kun enempää maaleja ei nähty, niin Pallo-Iirot haki todella maukkaan vierasvoiton Närpiöstä.

Paluun tehnyt Hörkkö kaivuroi tuttuun tyyliinsä noin 70 minuuttia, kunnes teki tilaa toiselle uudelle pelaajalle Jere Kyrkölle. Kyrkkö tuli hyvin sisään keskikentälle ja toi vääntövoiman lisäksi rauhallisuutta peliin.

Seuraava ottelu pelataan jo torstaina ja se on satakunnan hegemoniaottelu FC Jazzia vastaan. 

Iirojen kokoonpano eilen:

Tuomala
Horjanheimo
Setänen
Salminen
Aalto
Nyholm
Savolainen
Hörkkö <-> 72' Kyrkkö
Rinne
Ukwuoma <-> 77' Hautala
Patola 'C' <-> 87' Gustafsson

Maalit:
15' Ukwuoma
37' Rinne
59' Rac