Tulikuuma paikalliskamppailu helatorstaina

7.5.2013


Pallo-Iirojen ensimmäinen todellinen tasonmittaus suoritetaan torstaina FC Jazzin astellessa Äijänsuon viheriölle.

Helatorstaina Äijänsuolla käydään kauden toistaiseksi kovin kamppailu, kun FC Jazz saapuu kyläilemään. Viime kaudella kaikki kohtaamiset päättyivät vierasvoittoon. Iirot vei voiton kahdesti ja Jazz kertaalleen.
 
Tämän kauden ensimmäiseen yhteenottoon kotijoukkue lähtee paalupaikalta. Kolme ensimmäistä ottelua on tuonut täydet yhdeksän pistettä. Porilaiset puolestaan aloitti sarjan 3-3 -tasurilla Maskua vastaan, menettäen 3-1-johtonsa. Viime kierroksella se kuitenkin teurasti Härmän lukemin 6-0. Tämän kauden hankinta Einari Kurittu nakkasi hatullisen toisella jaksolla.
 
Vierailijat lähtee otteluun ennakkosuosikkina
 
Huolimatta Pallo-Iirojen hyvästä startista FC Jazz lähtee otteluun suosikkina. Nousun absoluuttiseksi tavoitteekseen asettanut porilaismiehistö on vahvistunut entisestään. Joukkueen avauskokoonpano on täynnä kokeneita Ykkösessäkin tahkoneita pelaajia ja penkiltä löytyy nuoria tulevaisuuden avainpelaajia. Iirojen puolustuksen johtohahmo Verneri Salminen muistuttaakin lähtökohdista.
 
- Punanutut on huudellut koko talven noususta ja sinne päästäkseen niitten on kaadettava meidätkin. Paineet on Jazzilla jo senkin takia, että tuskin siellä pelkät Saludo-paketit vaihtaa omistajaa, Salminen viittaa porilaisten koviin satsauksiin.
 
P-Iirojen kokoonpanossa kysymysmerkkejä
 
Raumalaismiehistön lääkintäosasto Lasse "Topi" Saarilehdon johdolla on painanut pitkää päivää Närpiön reissun jälkeen. Eläimellinen taistelu jätti jälkensä ja useampi pelaaja joutuu käyttämään välipäivät haavojen nuolemiseen. Valmennus joutuu miettimään tarkoin puudutuspiikkien ja tuoreiden pelaajien välillä. Nähtäväksi jää kumpaan suuntaan vaaka kallistuu.


- Vaikka vähän vaivoja olisikin, niin kyllä ne unohtuu näitten soturien kanssa taistellessa. Ja kun jokainen jättää kentälle kaiken, niin eiköhän kolme tikkiä jää Raumalle, Salminen kertoo.

Tule kannustamaan Pallo-Iirot voittoon taistelussa Satakunnan herruudesta!

Pallo-Iirot - FC Jazz,  torstaina 9.5. kello 19.00 Äijänsuon stadionilla.