Katsomossa komeat chantit, kentälläkin kaivattaisiin uusia säveliä

1.8.2012


Pallo-Iirot hävisi Pitsiviikon matsinsa VIFK:lle 1-3 (1-0). Seuraavaksi edessä on reissu Kristiinankaupunkiin.

VIFK:ta vastaan Pallo-Iirot sortui kauden perisyntiinsä. Se ei onnistunut pitämään hankkimaansa johtoasemaa, vaikka kaikki langat olivat hyvin hyppysissä. Juho Patola vei ensimmäisellä jaksolla kotijoukkueen johtoon isolle miehelle epätyypillisellä pumpulinpehmeällä nostolla.

Syötön maalin tarjoillut Juuso Aalto osoitti, että jos sukupuoli ei tulisi esteeksi, hänessä olisi ainesta äidiksin. Jokainen lapsi ansaitsi sellaista rakastavaa kohtelua, jolla Aalto pallon Patolalle hyväili.

Ei pakettipojiksi joulumarketteihin
 

Iiroilla oli johtomaalin jälkeen kymmenkunta kermavaahtoista paikkaa paketoida lahja mahtavasti läpi ottelun kannustaneelle faniryhmälle terassiosastolla. Yhdelläkään iiropelaajalla ei ole kuitenkaan joulun alla asiaa markettien paketointipojiksi, niin hirveästi kotijoukkue paikkansa töhri. VIFK ei armoa tuntenut, eikä ainakaan antanut ja kävi kylmästi kuittaamassa vastahyökkäyksistä ison voiton taistelussa sijoituksista lohkokärki Ilveksen takana.

- Oltiin kyllä siinä mielessä huonoja isäntiä, ettei pystytty antamaan kiitosta faneille. Vähän kuin kattaisi vieraalle kahvin kylkiäisiksi konjakkilasit, mutta ei sitten kaataisikaan lasiin ruskeaa kultaa, toiselle puoliajalle Iirojen keskikentälle puimuroimaan vaihdettu Patrick Urmson kuvaili.

- Uskomaton fiilis kuitenkin pelata. Olisi pitänyt tarjota sellainen elämys, että Raumam Boja kävisivät useamminkin. Tämä oli tuulahdus isosta maailmasta, Oldhamin lähiöiden kasvattina brittienkin fanaattisen kannatuskulttuurin tunteva Urmson vertasi.

Sporting mittatilaustyötä Urmsonille?
 

Pallo-Iirot matkustaa seuraavaksi lauantaina Sporting Kristinan vieraaksi. Mollivoittoisten tulosten putki olisi aika katkaista, mutta läpihuutojuttu se ei Mamadou Konatella vahvistunutta Kristinaa vastaan ole. Sporting yrittää raapia varmasti hiostavan kotiyleisönsä edessä säilymiseen vaadittavia pisteitä, kun taas Iirot kyntää eteenpäin etsiessään motivaatiobuustia loppukaudeksi.

- Haiskahtaa tiukalta peliltä, joka voi mennä vääntämiseksi. Mittatilaustyötä mulle, ahtaista raoista pitävä Urmson lähetti pilke silmäkulmassa aloituskokoonpanopaikkaa kaihoavat terveisensä päävalmentaja Pasi Lehtosen johtaman valmennusportaan suuntaan.