Fanilaulujen pitsiperjantai - Ennakko: Pallo-Iirot - VIFK

24.7.2012


Raumam Boja saapuu Iirojen perjantaiseen VIFK-otteluun näyttämään fanikulttuurin mallia raumalaiselle futisyleisölle. Kakkosen takuuvarmasti tunnelmallinen kärkitaisto on loistava ponnuslauta Mustan pitsin yöhön.

Tappio Ilvekselle tarkoittaa, että Iirojen on lyötävä iso vaihde silmään loppukaudeksi. Saldo lohkon muita kärkijoukkueita vastaan näyttää murheelliselta, sillä raumalaiset ovat raapineet seitsemästä ottelusta neljää muuta kärkijoukkuetta vastaan vain neljä pistettä.

Tosin kakkossijaa pitävä FC Jazz on vain neljän pisteen päässä ja Iiroilla on ottelu vähemmän pelattuna. Perjantaina VIFK:ta vastaan on kuitenkin aloitettava raju trendimuutos kärkitaistoihin.

Paljon porkkanaa vielä jäljellä

Kokenut turkulaismaalivahti Jani Tuomala muistuttaa, että loppukaudesta on vielä paljon pelattavaa.

- Ei tätä kertakaikkiaan voi heittää läskiksi. Meillä on paljon nuoria pelaajia, joilla on oma ura pelissä. Ei tässä voi kolmea kuukautta leikkiä ja sitten yhtäkkiä taikaiskusta taas muuttaa moodia ensi kaudeksi. Koko ajan on janottava kehitystä, Tuomala painottaa.

- Sitä paitsi siinä on edessä muun muassa FC Jazz. Eihän yksikään raumalaisjoukkue nyt porilaisille halua hävitä. Paljon porkkanaa on vielä jäljellä, Tuomala jatkaa taistelusta Satakunnan futisvaltikasta.

Raumam Bojista buustia
 

Perjantaina vaasalaisia vastaan Iirot saa aimo buustin, kun kannattajaryhmä Raumam Boja on ilmoittanut saapuvansa satapäisenä antamaan tukensa kotijoukkueelle. Viimeksi Iirojen ottelusta ponnahduslaudan Mustan pitsin yöhön ottanut kovaääninen sakki toi Äijänsuolle tuulahdukseen todellisesta fanikulttuurista taukoamattomilla lauluillaan.

Pelkästään Raumam Boikien luoman takuuvarmasti selkäkarvat pystyynnostattavan tunnelman takia penkkiurheiluelämyksestä on odotettavissa nautinnollinen.

Itse pelistäkin voi odottaa korkeatasoista, kun entinen liigaluotsi Tomi Kärkkäinen tuo laadukkaan IFK:nsa Raumalle. Ruotsista palannut ja liigassakin hyökännyt juonikas kärki Björn-Erik Sundqvist kuuluu IFK:n vaarallisimpiin pelaajiin.

- Kurinalainen nippu, jolla on iso ja raskas puolustuskalusto. Ei missään nimessä läpihuutojuttu, mutta jos faniryhmä jaksaa huutaa tarpeeksi, niin palaamme voittokantaan, iirotoppari Verneri Salminen lupasi.

 

Pallo-Iirot - VIFK perjantaina 27.7. Äijänsuolla kello 18.30.