Pallo-Iirot puristi voiton Härmästäkin

15.7.2012


Pallo-Iirot ei ole antanut pistettäkään sarjataulukon viiden kärjen ulkopuolisille joukkueille. Trendi jatkui Härmässä lukemin 0-2 (0-0). Jotain Iirot sentään Hämeenlinnaan jätti, nimittäin Juho Patolan selässä roikkuneen gorillan.

Härmän kunniaksi on sanottava, että vaikka joukkue menetti kokeneen Jussi Heikkisen takaisin FC Hämeenlinnaan auttamaan seuraa Ykkösen putoamistaistossa, taisteli joukkue tiiviinä ja oli parempi kuin aiemmin tällä kaudella Äijänsuolla.

Härmän puolustus pystyi pitämään pelin 0-0:ssa 56. minuuttia, kun ennenkin otteluita ratkaisut Nico Rinne show -pisti taas pienen näytöksen pystyyn. Härmän peräpäällä oli näytökseen kadehdittavasti eturivin liput. Rinne kääntyi näppärästi noin parikymmentä metriä maalista ja sivalsi lamauttavasti alapesään.

Gorillan pahoinpitelyä

Nelisen minuuttia myöhemmin hätäisimmät näpyttelivät matkapuhelimiinsa eläinsuojelukeskuksen numeroa. Alkukauden ajoittain kuin kidutuspuuhun kiinnitettynä kärsinyt Juho Patola heitteli selästään repimäänsä gorillaa pitkin Iirojen vaihtopenkin seiniä päätettyään maalittoman putkensa. Vuorenvarman läpiajoviimeistelyn mahdollisuuden avasi pienen pirulaisen, Juuso Aallon läpisyöttö.

- En tiedä, mikä otus siellä selässä on köhnöttänyt, mutta toivottavasti taintui. En voi kieltää, että hyökkääjän olo on hieman mukavampi, kun maaleja syntyy, Patola turisi.

Puhdas saldo kellarikerrosta vastaan

Pallo-Iirot on ollut häkellyttävän varma suorittamaan kymmenen joukkueen lohkon viittä alimmaista joukkuetta vastaan. Iirot ei ole tiputtanut kärrystä TPV:tä, Sportingia, Härmää, JIlvestä ja FC Kiistoa vastaan kyydistä vielä ainuttakaan pistettä.

Saldossa sarjan kärkijoukkueita vastaan sen sijaan on kaunisteltavaa.

- Ja se alkaa ensi perjantaina Ilvestä vastaan. Nyt muutamaksi päiväksi ajatukset pois futiksesta. Tiedä vaikka lähtisi sienimetsälle. Sitten viikon alusta sellainen lataus päälle, että tupsukorvilla on karva hiessä Raumalla, Patola paalutti.