FC Kiisto jäi P-Iirojen jalkoihin

23.5.2012


Iirot pesi kasvonsa myös kotiyleisön edessä 5-0 –voitolla vaasalaisesta FC Kiistosta.

Filosofiksikin tituleerattu Iiro-luotsi Pasi Lehtonen marssitti kentälle täsmälleen saman avauksen kuin voitokkaassa Jazz– ottelussa. Keskikentän pohjalla normaalisti nähty leppoisa raumalaisuuden perikuva Peetu Peltonen sai jatkaa kymppipaikalla hyvän viime ottelun ansiosta.


”Pepeto” vapautti Iirot piinasta


Ottelun alku ei varmasti ollut sellainen mitä kotijoukkue ja yleisö odottivat. Raumalaismiehistön otteissa nähtiin paljon harhasyöttöjä, kommunikaatiokatkoksia ja muutenkin uneliaita otteita. Lempinimeä Pepeto kantava Peltonen kuitenkin rauhoitti Iirojen peliä kirjauttamalla nimensä tilastoihin kauden ensimmäisellä osumallaan. Jonas Nyholmin antaman vapaapotkun jatkoi maalille kapteeni Kimmo Hörkkö ja Peltosella oli helppo työ siirtää pallo maaliin.

Vain neljä minuuttia myöhemmin vieraiden maalivahti Teemu Parpala sai poimia pallon jälleen selkänsä takaa. Pallo pomppi Kiiston maalilla ja Hörkkö pääsi niittaamaan vastapalloon, mutta veto pysähtyi vaasalaispuolustukseen. Juho Patola ehti irtopalloon ensimmäisenä ja löi karat sisään.

Ottelu ehti vanheta ainoastaan kolme minuuttia lisää, kun hyökkäyksen maestro Juuso Aalto vapautti Patolan läpiajoon. Der Bomber ei epäröinyt ja iski pallon varmasti tolpan juureen. 3-0 –lukemissa mentiin mehutauolle.


I
iro Aalto paukutti kiintiömaalinsa, Niilo Hautala teki debyyttinsä

Toista puoliaikaa ehdittiin tahkota ainoastaan kolme minuuttia kun Kiiston maalissa jälleen kolisi. Syvärauman Sheriffinäkin tunnetun Hörkön lapikkaasta lähti erään raumalaisen valmentajalegendan sanoin hieman krouvimpi pallo, joka tavoitti Aalloista nuoremman. Aalto yllätti maalivahdin nopealla vedollaan ja lukemat olivat jo 4-0.

Parikymmentä minuuttia ennen loppua vasemman laidan vanha herra Iiro Aalto otti tyhjät pois ja täräytti pallon takakulmaan. Enempää maaleja ottelussa ei nähty ja kolme pistettä jäi Raumalle.

Kotijoukkueen paidassa debyyttinsä teki vasta B-juniori-ikäinen Niilo Hautala, joka pääsi kentälle viimeiseksi puoleksi tunniksi. Hautalan otteissa ei merkkejä jännityksestä näkynyt ja hän esiintyikin lupauksia herättävästi.